Nummelan Judo

Nummelan Judo kahmi mitaleja Ice Power cupissa

Julius Sala kurittamassa vastustajaansa matossa

Kari Mäkinen

Tampereen Ice Power Cupissa viime lauantaina Nummelalaiset kisaajat hakivat taas pienen kottikärryllisen jalometallia. Päivän ehdoton kuningas oli jälleen Oskari Mäkinen. Suvereeni voitto sekä CP50 että BP 50 sarjassa kertoo kaverin tämän hetkisestä kunnosta – se on kova. BP50 sarjan finaalista meinasi muodostua Nummelalaisesta näkökulmasta unelma, kun seuramme toinen hyvin menestynyt judoka Jyri Rajaniemi raivasi myös paikan finaaliin. Valitettavasti edellisessä semifinaaliottelussa loukkaantunut kyynärpää esti ottelemisen ja tämä gladiaattoreiden taistelu jäi näkemättä. Kaksoisvoitto sarjassa kuitenkin Nummelaan ja finaalinhan voi uusia vaikka ensi viikon kotisalikisoissa.

Jannika Hellgren otti aamulla pronssia omassa sarjassaan seurakaveri Erika Rajaniemen kannustaessa tatamin laidalta. Toinen käsi kantositeessä Erika ei pystynyt kannustamaan kuin yhdellä kädellä, mutta sekin auttoi Jannikan mitaleille.

Seuramme voi olla ylpeä jokaisesta uudesta kilpailijasta ja nyt näyttää siltä että Niko Isopoussu on lunastamassa paikkansa tässä joukossa. Kahdella otteluvoitolla saavutettu finaalipaikka näytti että ainesta on koviinkin koitoksiin.

Matias Sala otteli sekä D että C pojissa, ottaen molemmissa sarjoissa otteluvoiton, mutta jääden kuitenkin mitaleiden ulkopuolelle. Reissu kasvatti ainakin mitalinälkää.

Julius Sala otteli kovassa BP60 sarjassa. Kolme hienoa otteluvoittoa ja vain yksi tappio – sekin vasta tuomariäänestyksellä, kasvatti itseluottamusta ja antoi voimaa jatkaa hyvää treenikautta entistä tunnollisemmin.

Kisoissa nähtiin molempien Salan poikien tulevan pois sellaisista sidonnoista, joihin yleensä kyllä ottelu päättyy. Tähän on vaikuttanut varmasti torstai iltojen mattoharjoitukset ja nimenomaan Petri Kapulaisen hyvät opit.

Kisaaminen on tärkeä osa nuorten judokoiden kehittymistä. Vasta ottelussa kukin voi huomata puhtaan tekniikan, oikean ajoituksen ja nopeuden merkityksen puhtaan pistesuorituksen tekemisessä. Ja se tunne kun voittaa tai kun kannustamansa seurakaveri voittaa -  se on hieno tunne joka jokaisen judokan tulisi kokea, mahdollisimman usein. 

Nummelan Judo

Aikaisempia kirjoituksia

Nummelan Judo

Vuonna 1978 perustettu Nummelan Judo ry on Vihdin vanhin budoseura.

Nummelan Judo on Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n (SLU) alaisen Suomen Judoliiton jäsen. Seurassa harjoittelee aktiivisesti 180 eri-ikäistä judokaa.

Tarkoituksenamme on tarjota jokaiselle judosta kiinnostuneelle vihtiläiselle mahdollisuus harrastaa lajia joko monipuolisena kuntoliikuntana tai kilpaurheiluna.

Uusimmat mielipiteet