TUUMITTUA: Kokolattiamatot ja ämpärit kunnanviraston käytävillä

Vesa Valtonen

Vähän jo hirvittää, mutta pakko on todeta, että hieman yli 40 vuotta sitten pääsin aluksi Länsi-Uusimaan kesätoimittajana ja sitten pian perustetun Vihdin Uutisten toimitusharjoittelijana uutisoimaan Vihdin kunnan päätöksenteostakin.

Se vuonna 1972 valmistunut Vihdin kunnanvirasto oli silloin seitsemänvuotias. Väkeä oli töissä paljon.

Rakennuksen alakerrassa oli kuntosali, jonka vimpaimissa tahkoaminen oli tullut kovin tutuksi viereisen Vihdin yhteiskoulun ja lukion liikuntatunneilla.

Kuntosalissa oli vihreä huopamatto, joka oli imenyt ilmeisesti satoja litroja liikunnallisissa kirmailuissa pulpunnutta hikeä. Jollain tapaa muistan vielä sen tilan miehekkään tai naisekkaan tuoksun.

Kunnantalon yläkerrassa käytävillä ja muistaakseni aika useissa työhuoneissakin oli kokolattiamatot, sellaiset senaikaisen muodin mukaiset tummahkosävyiset.

Kun palasin armeijan jälkeen Vihdin Uutisia tekemään oli kunnanviraston käytävissä syyssateiden aikaan paljon väisteltävää; roskakoreja ja ämpäreitä. Katto vuoti kai kuin seula.

Nenät vuotivat ja silmät kirvelivät. Sisäilma oli ummehtunutta. Moni kärsi, mutta korjaustyöt eivät tainneet edetä keskusteluja pidemmälle.

Muutos käynnistyi kun suuripalkkaisimpienkin työhuoneissa alkoi pärskintä.

Se saattoi olla samana ajanjaksona kun työhuoneissa ei käytetty työsekunteja enää kukkien kasteluun.

Kymmenien ja taas kymmenien työntekijöiden hengityshöyryt, työhiki ja märät kukkamullat yhdistettynä vajaatehoiseen ilmanvaihtoon ja ilmeisiin rakennusvirheisiin oli varsin kelvoton yhdistelmä.

Lopulta alkoivat korjaustyöt – ja virkojen haltijatkin pääsivät tutustumaan parakeissa työskentelyyn.

Koulutoimisto siirrettiin vanhan Auran yläkerroksiin ja tekninen puoli meijerille, jonne pääsivät myös liikunta- ja nuorisotoimet.

Teknisen toimiston tilat olivat perinteikkäässä Etelän Maitokunnan kivilattiaisessa toimisto-osassa.

Sinne kunta päätti asentaa tai asennuttaa kivilattian päälle jonkinlaisen muovimaton.

Vuosikymmenien aikana hyväksi havaitun rakenteen hengittävyys poistui. Ei kestänyt aikaakaan kun pärskintä alkoi teknisessä toimistossa meijerillä.

Kivilattian ja kunnan lattiapinnoitteen väliä luonnehdittiin sittemmin homehtuneeksi.

Kiinteistö siirtyi yksityisomistukseen. Kunnan remonttivirheiden korjaamisen jälkeen tilasta tuli terve. Nyt meijerikiinteistö on kirkonkylän komistus, pala elävää historiaa.

Entäpä sitten se vuonna 1972 valmistunut kunnantalo? Siitäkin rakennuksesta tuli terve kun se siirtyi yksityiseen omistukseen.

Mitä tästä opimme? Emme yhtään mitään? Eivät kai kunnan virkahenkilöt itse vauhdittaneet virastopalvelujen muuttoa kirkonkylästä Nummelaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Juuri nyt: Kysyntä on kasvanut voimakkaasti – vihtiläisen Globe Hopen yrittäjä Seija Lukkala moninkertaisti suojamaskituotannon
  2. Vihdin suurimmassa koulukeskuksessa syyslukukauden aloitti 778 oppilasta – "Tämä on iso hetki meille kaikille"
  3. "Koronapandemia on lisännyt avun tarvetta" – Veteraanikeräys järjestetään Vihdissä tiistai-iltana hypermarkettien edustalla
  4. Vihdin koulukuljetuksissa saatetaan pian tarvita lapsille 2 000 suojamaskia päivittäin – huomisesta koulustartista jaetaan infoa koteihin tänään
  5. Nummelan keskustassa asfaltoidaan Vihdintietä ensi yönä
  6. Hevonen pelastettiin mutaojasta Vihdissä – aasi herätti tallinomistajan huomion
  7. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  8. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"
  9. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla
  10. Tarjolla on ainakin musiikkia ja kakkukahvit – Senioritalon avajaiset pidetään Nummelassa perjantaina
  11. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  12. Oma raha: Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"
  13. Näytteiden määrän kasvu yllätti Husin – lisää väkeä rekrytoidaan kymmenen hengen viikkovauhtia
  14. Messukeskus tarjoaa kaikille messuvieraille ilmaiset maskit
  15. Etätyö jopa paransi työhyvinvointia koronakeväänä – työn imu kasvoi etenkin pienten lasten vanhemmilla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hevonen pelastettiin mutaojasta Vihdissä – aasi herätti tallinomistajan huomion
  2. Vihdin suurimmassa koulukeskuksessa syyslukukauden aloitti 778 oppilasta – "Tämä on iso hetki meille kaikille"
  3. Vihdin koulukuljetuksissa saatetaan pian tarvita lapsille 2 000 suojamaskia päivittäin – huomisesta koulustartista jaetaan infoa koteihin tänään
  4. Juuri nyt: Kysyntä on kasvanut voimakkaasti – vihtiläisen Globe Hopen yrittäjä Seija Lukkala moninkertaisti suojamaskituotannon
  5. Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola julkisti talouden laajan tasapainottamisohjelman – lakkautuslistalla ovat muun muassa Vanjärven päiväkoti, Vihtijärven koulu ja kirjastoauto
  6. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  7. "Koronapandemia on lisännyt avun tarvetta" – Veteraanikeräys järjestetään Vihdissä tiistai-iltana hypermarkettien edustalla
  8. Tarjolla on ainakin musiikkia ja kakkukahvit – Senioritalon avajaiset pidetään Nummelassa perjantaina
  9. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  10. Nummelan keskustassa asfaltoidaan Vihdintietä ensi yönä
  11. DC-3 houkutteli kentälle suuret joukot kiinnostuneita – Nummelan lentokenttä on 80-vuotias
  12. USU: Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia koronaepidemian toisen aallon uhatessa
  13. Näytteiden määrän kasvu yllätti Husin – lisää väkeä rekrytoidaan kymmenen hengen viikkovauhtia
  14. "Kyse on niin kutsutusta paloittelusurmasta" – poliisilta lisätietoa Helsingissä paljastuneesta epäillystä murhasta, josta vangittiin peräti 12 henkilöä
  15. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.