TUUMITTUA Annetaan vielä mahdollisuus, sanoi kirkkoherra

Vesa Valtonen

Vihdin seurakunnan omistamien tilojen korjausvelkalaskelmien ja kunnostustarpeiden yhteenvetolista on ällistyttävä – niin summiltaan ja vaihtoehdoiltaan.

Korjaamista, peruskorjaamista, purkamista ja uudisrakentamista eri vaihtoehtoineen on listattu niin paksu nivaska, että maallikon on kirkkovaltuustossa vaikea ainakaan itsenäisesti tehdä vuosikymmenten tuulet, tuiskut ja jäsenmäärän vähenemiset kestävää päätöstä.

Tokkopa sellaisia pystyään ryhmissäkään tekemään, sillä rakennusalan rautaisia ammattilaista kirkkovaltuustossa on ohuelti– onneksi hivenen kumminkin.

Päätösten tekeminen rakennusten kohtalosta on siis tilattujen asiantuntijalausuntojen ja esittelijöiden tekemien tiivistelmien varassa – kuten yleensä aina.

Lausuntojen tai vaihtoehtojen määrä ei siis ole ongelma – niitä on paljon. Laatuhan ratkeaa tunnetusti tulevien vuosikymmenien aikana.

Näin kävi kirkonkylän seurakuntatalon vajaa vuosikymmen sitten tehdyn remontin tulosten suhteen. Työ oli ensiluokkaista, mutta suunnitelmissa oli vissiin jälkiviisasta klappia.

Järkimiehet ja -naiset olisivat esimerkiksi halunneet tasakattoisuuden alle riittävän korkean tuuletustilan. Arkkitehdille se ei tiettävästi sopinut.

Huutoäänestyksellä saattaa olla nykyaikana iso merkitys. Näin voisi päätellä tiistaisen yleisötilaisuuden tulosten suhteen

Myyrin Kamari täyttyi ääriään myöten kun vihtiläisillä oli mahdollisuus saada ensikäden tietoa seurakuntataloa koskevista vuorokauden vanhoista suunnitelmista – ja sanoa oma painava sanansa.

Parituntinen esittely- ja keskustelutilaisuus oli paljon parempaa seurattavaa kuin surkeat realityohjelmat.

Puheenvuoroissa oli läsnä syvä aitous. Lopulta joka ikinen puheenvuoro sai osakseen taputukset. Vähäinenkin.

Kirkkoherra ja muutamat seurakunnan luottamushenkilöt kuuntelivat tarkoin veronmaksajien mielipiteitä kirkonkylän seurakuntatalosta. Kukaan ei halunnut astua miinaan.

Lopulta kirkkoherra Pekka Valkeapää nousi seisomaan. Vähäinenkin supina päättyi ja ylimmän viranhaltijan ajatuksia kuunneltiin hartaasti, tai ainakin hartaan näköisesti.

Huojentuneita henkäyksiä kuului kun Pekka Valkeapää lausui kuin yhteenvetona: ”Annetaan seurakuntatalolle vielä mahdollisuus”.

Remontti on siis luvassa – vai onko? Rahaa olisi käytettävissä sippiremonttiin alle 1,5 miljoonaa euroa. Tekohengitystä siunatulle tilalle? Pakkoraossa teetetty remontti mahdollisimman halvalla?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kuka on vienyt Vihtiä maailmankartalle? Ehdota hänelle puuta Vihdin Menestyjien puistoon
  2. Pelastusarmeijan lomakodissa Nummelan Hiidenrannassa järjestetään heinäkuussa päiväleirejä
  3. SSO avaa laajasti ravintoloita ja ABC-liikennemyymälöiden ravintolapalveluita maanantaista alkaen
  4. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos toppuuttelee koulujen päättäjäisviikonlopun suuria kokoontumisia – "Alkaako kesälomasi suunnitellen ja kunnossa vai krapulassa ja karanteenissa?"
  5. Vihtiläinen kulttuuritapahtuma Päivölän Kirjallisuuspäivät peruuntuu tältä vuodelta
  6. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  7. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  8. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  9. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  10. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  11. Lelusalakuljettajan tuomio koveni hovioikeudessa – Siirtolapuutarhamökin ostaminen lahjoitusrahoilla oli törkeää rahanpesua
  12. Koronakevät on tuplannut itsetuhoisuuteen liittyvät soitot tukipuhelimeen – "Rajoitukset voivat korostaa yksinäisyyttä ja ahdistusta"
  13. USU-gallup: Valtaosa suomalaisista on varmoja, että ottaa koronavirusrokotteen
  14. Lonnaan ja Vallisaareen pääsee taas maanantaista alkaen vesibussilla
  15. Tiedätkö hätätilanteessa missä on lähin sydäniskuri? Nyt sen voi paikantaa uusitulla sovelluksella

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuka on vienyt Vihtiä maailmankartalle? Ehdota hänelle puuta Vihdin Menestyjien puistoon
  2. Uuden K-Market Hiidenrannan kauppiaiksi Antti ja Niina Raiski
  3. SSO avaa laajasti ravintoloita ja ABC-liikennemyymälöiden ravintolapalveluita maanantaista alkaen
  4. Sisään pääsee kerralla runsaat sata henkeä – kesämusiikkisarja käynnistyy ensi viikon torstaina Vihdin kirkossa
  5. Kukinta on nyt aluillaan Nummelan Kirsikkapuistossa
  6. Esa Sievinen valmensi poikansa Janin maailman uintihuipulle. Nyt menestynyt vihtiläisvalmentaja on päättynyt lopettaa valmennustyön
  7. USU-gallup: Valtaosa suomalaisista on varmoja, että ottaa koronavirusrokotteen
  8. Pelastusarmeijan lomakodissa Nummelan Hiidenrannassa järjestetään heinäkuussa päiväleirejä
  9. Kirjastosta saa tänä kesänä lainaan myös grillin – Aluksi mukana nämä 17 kirjastoa
  10. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos toppuuttelee koulujen päättäjäisviikonlopun suuria kokoontumisia – "Alkaako kesälomasi suunnitellen ja kunnossa vai krapulassa ja karanteenissa?"
  11. Vihdin pääkirjasto aukeaa maanantaina uudistettuna – ovien ollessa suljettuina talossa oli iso myllerrys
  12. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  13. Sydämellä työtänsä tehnyt musiikin vihtiläinen moniottelija Martti Kilpeläinen on poissa
  14. Vihtiläinen kulttuuritapahtuma Päivölän Kirjallisuuspäivät peruuntuu tältä vuodelta
  15. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.