Tuumittua: Vihdoinkin osat ovat vaihtuneet

Vesa Valtonen

Vesa Valtonen

Hitaasti kääntyvät uppiniskaisen kansan tavat.

Ei siitä niin kauaa ole kun kasvomaskia käyttänyttä kulkijaa karsastettiin kuin tautista.

Tartuntoja oli Perusturvakuntayhtymä Karviaisen alueella viikkokausia, lähes kuukausitolkulla minimaalisesti, ainakin moniin naapurikuntiin verrattuna.

Vihdissä oli ollut tuhatta asukasta kohti koronatartuntoja vain noin yksi, vaikka lähempänä pääkaupunkia sijaitsevissa naapurikunnissa tartuntoja oli moninkertaisesti.

Tuli välivaihe – ja kansa alkoi elää "vapauden" koittaessa kuin siat viljapellossa.

Ohrapirtelöitä hörnittiin porukoissa urakalla, biletettiin ilman mitään turvavälejä ja reissattiin siellä sun täällä. Oli maristu Facebookissa ynnä muualla kun matkustamisen tarve ja hinku oli päässyt ikävällä tavalla patoutumaan.

Se ei olekaan enää aalto vaan kasvava myräkkä.

Varoituksen vakavat sanat oli lausuttu jo keväällä todennäköisestä vuoden toisesta korona-aallosta.

Se ei olekaan enää aalto vaan kasvava myräkkä. Koronan päiväsaldot maassa ovat olleet nyt kovempia kuin kevään synkimpinä koronapäivinä.

Tai sitten tilastot näyttävät tältä sen takia, että keväällä testauskapasiteettia oli niukasti tarpeeseen nähden.

Keväällä käsideseistä ja kasvomaskeista rahastettiin härskisti. Selityksenä oli näiden turvatuotteiden niukka saatavuus. Käsidesipullo saattoi keväällä maksaa 40 euroa.

Nyt samankokoisen käsidesipullon, jonka sisältö tuoksuu muultakin kuin tarjouksessa olevalta lasinpesunesteeltä, maksaa enää murto-osan.

Nyt on kasvomaskejakin – kertakäyttöisiä sekä keitettäviä – tarjolla hyvinkin edullisesti.

Kasvomaskipakkausten teksti on kylläkin monissa tuotteissa niin pientä, että viisaskin voi mennä vipuun tirkistellessään loittonevien sormien välissä olevan pakkauksen sisällön luokituksia.

Joissain tuoteselosteissa – vapaasti tulkittuna – kerrotaan, että ei täytä mitään luokituksia.

Aika montaa kasvomaskityyppiä olen jo kokeillut. Osa niistä on käyttöominaisuuksiltaan aivan mahdottomia kun on pakko käyttää silmälaseja.

Yläreunan tukilanka on joissain niin lerppa, että lasit ovat huurussa kummaltakin puolelta.

Jotkin kestomaskit puolestaan ovat materiaaliltaan kuin kumitettua silkkiä. Liepeet lepattavat uloshengittäessä kuin mursun huulet.

Muutavan oivallisen maskiversion olen löytänyt.

Nyt ovat osat onneksi vaihtuneet, sillä maskitonta karsastetaan kaupassa kuin tautista. Hyvä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu