Turvallinen joulu tarkoittaa paljon muutakin kuin koronavirukseen liittyvien suositusten, vahvojen suositusten, ohjeiden ja kieltojen noudattamista.
Turvallinen joulu tarkoittaa hiljentymistä, järkevää ja harkittua asennetta ihan kaikkeen ympärillä olevaan – muiden huomioimista.
Meneillään oleva viikonloppu on tämän joulukauden vilkkain ostosviikonloppu.
Monet liikkeet ja kauppakeskukset ovat pidentäneet jopa merkittävästi aukioloaikoja, jotta ostaminen olisi turvallista – ja myynti tietysti kehittyisi suotuisasti.
Koronavuosi on murentanut lukemattoman kodin talouden, joten kulutusjuhlia ei edelleenkään vietetä kaikkialla.
Moni ummistaa silmänsä muiden vaikeuksilta, mutta osa toimii. Esimerkiksi leijonat ja nuorkauppakamari ovat tehneet Vihdissä tänäkin vuonna valtavasti töitä, jotta heikossa asemassa olevilla olisi edes ripaus joulua.
Toimijoita on lukuisia muitakin. Kansan käsi on ollut jälleen karttuisa, osin jopa ennätyksiä rikkoen.
Suurimmissa ongelmissa ovat kuitenkin ne, jotka eivät kehtaa eivätkä välttämättä edes osaa hakea apua. Perusturvan ja seurakuntien diakoniatyön verkostot ovat yhteistyönkin ansiosta Vihdissä toimivat, mutta eivät täysin aukottomat.
Erittäin vaikea tilanne on vuodeosastoilla jouluaan viettävillä, sillä Perusturvakuntayhtymä Karviaisen osastoilla on ollut maanantaista alkaen vierailukielto. Se on päättymässä vasta tammikuun kymmenentenä päivänä.
Vierailut saattohoitopotilaan luona ovat edelleen mahdollisia osastojen ohjeistusten mukaisesti.
Vierailukielto ei koske Karviaisen alueen hoiva- ja asumispalveluyksiköitä, joissa vierailut tapahtuvat edelleen hoivakotien voimassa olevien rajoitusten mukaisesti.
Suurta harkintaa ja erityistä varovaisuutta tarvitaan nyt jokaisessa vierailussa.
Seuraava viikko saattaa pitkälti ratkaista koronan nykyisen aallon leviämisen ja keston. Parhaita lahjoja ovat koronakuri ja maltti. Ne ovat aitoja aineettomia lahjoja. Kaikille.
Kirjoittaja on Vihdin Uutisten päätoimittaja