Lukuisissa kunnissa on tehty ensi vuodelle veronkorotuksia, sillä korona on ahdistanut kuntia hyvinkin tiukkoihin tilanteiseen.
Veronkorotukset ovatkin perinteisesti olleet vaikeimmissa taloustilanteissa kätevin keino talouden tasapainottamiseksi. Syömävelkaa ei haluaisi yksikään vastuullinen kunnallisista asioista päätöksiä oleva luottamushenkilö ottaa.
Vihdin taloustilanne on tunnetusti ollut tiukka jo viime vuonna. Niinpä valtuusto hyväksyi viime vuoden lopulla talouden tasapainottamisen ohjelman, jonka painoarvoa ja merkitystä tulevaisuuden kannalta pyrittiin tähdentämään vuoden mittaan.
Kunnanjohtaja Erkki Eerola oli tiukan paikan edessä. Vastuullisena talousihmisenä hän esitti talouden tasapainottamiseksi mittavia karsintoja, ja lisää tulovirtoja, muun muassa kiinteistöverojen korottamista.
Paketti oli poliittisten päätöksentekijöiden enemmistölle raskas. Kunnanhallituksessa äänestettyiin urakalla, samoin kunnanvaltuuston budjettikokouksessa.
Lopputuloksena olivat äänestellen synnytetty talousarvio ja lähivuosien taloussuunnitelma, joiden kanssa on pakko pärjätä – tai sitten ei.
Ellei ihmeitä tapahdu niin alkuvuodesta budjetti jouduttaneen avaamaan, juuri kuntavaalien kynnyksellä.
Valtuuston enemmistö oli kiinteistöverojen korotuksia vastaan. Nyt se on käännetty vihtiläiseksi historialliseksi menestystekijäksi.
Vihdin kunnassa ei ole korotettu vuoden 2015 jälkeen lainkaan veroprosentteja. Kunnanjohtaja Erkki Eerola iloitsee nyt siitä, että ensi vuoden kiinteistöverojen vertailussa Vihdin kunta on yksi Uudenmaan alhaisimmista verottajista.
Kaiken lisäksi lokakuisen vertailun mukaan Vihdin kerrotaan laskeneen vakituisen asunnon kiinteistöveroa 25 prosenttia vuodesta 2010 lähtien – ja olevan siten eniten tätä veroa alentanut kunta.
Tämän pitäisi nyt sitten olla Vihdin kunnan valtti, todellinen houkutin pääkaupungin kehällä niin yrityksille kuin uusille asukkaille.
Kuntastrategiassa keskitytäänkin nyt Vihdin vetovoiman kehittämiseen niin työpaikka- kuin asuinalueena. Vaikeuksien kautta voitto.
Kirjoittaja on Vihdin Uutisten päätoimittaja