Pioneja, akileijoja ja juhannusruusujen voimakas tuoksu. Värikkäät vaahterat, hurmaavat hopeapajut ja männyt, joiden oksille oli helppo kiivetä. Villiviini peittämässä talon seiniä. Yltäkylläinen raparperipensas ja vanhat omenapuut.
Olen kasvanut vanhassa talossa ja oppinut rakastamaan vanhan talon pihapiiriä: rönsyilyä, ajan kerroksia, yllättäviä aarteita ja kasveja, jotka ovat minua vanhempia.
En silti itse haluaisi asua sellaisessa talossa.
En ainakaan enää. Lapsena ehkä haaveilinkin, että aikuisenakin löytäisin kodikseni historiaa huokuvan talon valtaisan pihan ympäröimänä. Asumisen haaveet ovat kuitenkin muuttuneet siinä missä itsetuntemus on kasvanut ja elämäntilanne vaihtunut. Niinpä uskon, että mielikuvani unelmakodista saattaa muuttua vielä tulevienkin vuosien aikana.
Olen asunut tähän ikään mennessä yhdessätoista kodissa. Kun muutin omilleni, tärkein kriteeri asunnolle oli hinta, sillä en halunnut vuokran nielevän koko opintotukea. Tietysti olisin ottanut mielelläni suuren ja kauniin asunnon, mutta hinta edellä asuntoa etsin ja hinta edellä valinnankin tein. Lisäksi halusin asua yksin, en solussa tai kimppakämpässä.
Seuraavaan asuntoon muutimme yhdessä poikaystävän kanssa ja sen asunnon kohdalla ratkaisivat juuri kauneus ja avaruus. Oli merinäköala (juuri ja juuri), parkettilattiat ja avoin pohjaratkaisu.
Siellä asuessamme aloimme haaveilla käytännöllisyydestä.
Upea näköala on toki kiva, mutta vielä kivempi olisi, ettei kaikuisi kauheasti ja että ruoantuoksu pysyisi keittiössä ja että suihku toimisi moitteetta ja että makuuhuoneessa olisi mahdollista nukkua vaikka toinen olisikin kodissa hereillä.
Jos minun nyt pitäisi kuvailla unelmakotiani, siinä olisi ehkä mukana jotakin kaikista aikaisemmista kodeista – vähintäänkin opin muodossa. Esimerkiksi tällaisia asioita olen oppinut edellisistä kodeista: makuuhuoneessa pitää olla ovi, en tykkää palapeileistä, tahdon kotiini tuulikaapin ja keittiöön kaksi allasta.
Lisäksi olen oppinut, että telkkarille pitää löytyä olohuoneesta sellainen paikka, jossa se ei ole koko ajan vaarassa joutua oven kolhaisemaksi. Säilytystilaa ei ole koskaan tarpeeksi, joten yhtäkään kaappia ei kannata purkaa.
Senkin olen oppinut, että ihan täydellistä kotia ei ehkä ole olemassakaan – mutta että kodin voi rakentaa mihin tahansa.
Kirjoittaja on Vihdin Uutisten toimittaja