Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuumittua Maija-Liisa Nyman Operaatio Eläkeläispapalle kirja-apua

Kun kuulin marraskuussa uusista koronarajoitustoimista, soitin kiirenvilkkaa isälleni. Tiesin, että kirjastojen sulkeminen olisi hänelle(kin) harmittava isku. Kirjasto oli avoinna vielä kyseisen illan, mutta isäni ei enää ehtinyt laina-apajille.

Marraskuun jälkeen isä onkin hyödyntänyt korvaavaa lainausosastoa: minun Lundiaani.

Minulla on paljon kirjoja ja voin niitä vallan hyvin lainailla. Kirjahyllyni ei vain vastaa kovin hyvin isäni toiveisiin.

Minulta ei löydy poliittisia elämäkertoja eikä sotahistoriaakaan kuin nimeksi. Jännäreitä kyllä löytyy, mutta suurin osa niistä lienee liian kepeitä isäni makuun. Esimerkiksi Rei Shimura -sarja on ihan totta aivan mahtava, mutta japanilais-amerikkalaisen etsiväneidin edesottamukset eivät taida puhutella isääni.

Luulen, että jotkut kirjahyllyni tarjokkaat isäni on kuitenkin kelpuuttanut muutakin kuin hätäratkaisuina. Ja ehkä ne hätäratkaisut ovat saaneet hänet tutustumaan uusiin kirjoihin ja jopa kiinnostumaan niistä.

Nyt rajoitetun palvelun aikaan kirjoja taas saa kirjastosta. Se on hyvä, kaikki tapahtumat ja kokoontumiset ovat minimissään, joten lukeminen voisi kiinnostaa tavallistakin enemmän.

Pitää tietää, minkä nimisen kirjan haluaa lukea.

Ainoa ongelma on, että pitää tietää, minkä kirjan haluaa lukea ja varata se. Kirjaston hyllyjen väliin ei pääse tekemään löytöjä.

Niinpä kaikenlaiset suositukset ja arvostelut nousevat arvoonsa. Itse kaipaan etenkin lastenkirjoista suosituksia, koska normaalisti lainaisin lähinnä sellaisia, jotka sattuvat silmiini kirjastossa. Lainaan kansikuvien ja takakansitekstien perusteella. Innostun väreistä ja nimistä. Varaillakaan en haluaisi pelkkiä kestohittejä.

Maantaina vietetään Lainan päivää, jota kirjastossa on perinteisesti juhlistettu esimerkiksi poistokirjoin tai tapahtumin. Tänä vuonna suuremmat manööverit pitää jättää väliin.

Lainan päivän kunniaksi tässä kuitenkin muutama lainavinkki varauslistalle laitettavaksi:

Isoille alakoululaisille ja pienille yläkoululaisille toimivia sarjoja ovat esimerkiksi Max Brallierin Maailman viimeiset tyypit tai Jessica Townsendin Nevermoor. Vähän pienemmille Riina ja Sami Kaarlan Pet agents -sarja tai Philip Reeven Kevin-ponista kertova sarja. Ja vielä vähän pienemmille Anneli Kannon sarja Viisi villiä Virtasta.

Kokeilkaa! Ja jakakaa omia lukuvinkkejänne! Niistä voi olla paljonkin iloa!