Vatsanpohjassa kihelmöi, uni ei meinaa tulla, ajatus seilaa onnistumisen, mutta vahvasti myös epäonnistumisen aallokossa. Välillä on tyyntä, välillä myrskyä.
Näyttäytyä pitää sopivissa yhteyksissä, olla fiksusti esillä? Kissan viikset, menee niin kuin menee.
Olin aika nuori ollessani ensimmäisen kerran ehdolla Vihdin kunnanvaltuustoon.
Tein mielestäni oikein repäisevän vaalimainoksenkin, ihan itse. Olin harrastanut satunnaisesti avantouintia – tai oikeastaan räpiköintiä muutaman neliön aukossa – ja siitä sattui olemaan tallessa kuva.
Ja siitähän se kuningasajatus syntyi: Kuva lehteen ja tekstiksi "Kylmää harkintaa Vihdin kunnanvaltuustoon". Siihen sitten alle numero.
Kotona vähän keskusteltiin, että oliko tuo nyt ihan paikallaan? Ovatko kaikki kynät penaalissa teräviä?
Niin tai näin, niin vaalipäivän illan jännitys purkaantui aika huimaan onnistumisen tunteeseen. Eikä äänimääräkään ollut tavattoman surkea.
Siitä se sitten alkoi. Kunnanvaltuusto, sivistyksen lautakunta, perusturvan lautakunta ja sen jaosto, ynnä muuta.
Kirkkovaltuustossa olin jo vissiin yhden kauden istunut. Sananmukaisesti. varttuneiden vanhojen herrojen välissä. Seurakunnan nuorisotyön johtokuntakin avasi silmiä vihtiläisyyden monenlaisiin haasteisiin.
Siihen kun sitten niputettiin puuhastelu monenlaisissa aikuisjärjestöissä ja suuren vihtiläisen urheiluseuran puheenjohtajuus – ja tämä laaja-alainen leipätyöni – niin aika alkoi olla kortilla.
Se oli aikaa se.
Oli aika hauskaakin niissä luottamustehtävissä sen jälkeen kun alkoi ymmärtää sisältä päin vihtiläisiä päätöksenteon mekanismeja.
Muutama nelivuotiskausi kunnan luottamustehtävissä hurahti, kirkkovaltuustossa yli 20 vuotta.
Ei niissä kunnallisissa luottamustehtävissä suinkaan aina ollut kyse politiikasta. Politiikka saattoi nimittäin olla myös näytösluontoista kalistelua valtuustosalissa.
Valtuustoryhmissäkin on "vain" ihmisiä. Ihan tavallisia ihmisiä, vahvuuksineen ja heikkouksineen.
Osalla kesti pinna, osa ei tehnyt itsestään mitään numeroa, osa halusi olla aina äänessä.
Sidonnaisuudet aiheuttivat monenmoista härdelliä, ei vähiten sen vuoksi, että kaikki eivät älynneet jäävätä itseään esimerkiksi tärkeissä kaava-asioissa.
Kaikkein hauskimpia olivat kunnanvaltuuston budjettiseminaarit. Bussilla matkattiin johonkin korpiseen hotelliin.
Ensimmäinen päivä uurastettiin, sitten syötiin, saunottiin ja juhlittiin. Toisen seminaaripäivän aamuna oltiin paljon vakavampia.
Miksi näitä muistelen? Mikään ei ole vaalijännityksessä muuttunut?