Maahanmutto ei erottele ihmisiä meihin ja heihin. Maailma on avoin ja kuka tahansa voi ylittää rajoja. Sen ansiosta ovat levinneet niin länsimainen sivistys, erilaiset liikuntamuodot, elintarvikkeet kuin keksinnötkin.
Me kaikki synnymme paikkaan, jonka useimmiten määrittelemme kodiksemme. Koti saatetaan jättää lukuisista eri syistä, vapaasta tahdosta tai pakosta. Ne eivät ole mielipidekysymyksiä.
Me yksilöt muodostamme ryhmiä ja toisaalta ryhmistä erottautuu yksilöitä. Tämä kaksisuuntaisuus pitäisi pitää kirkkaana mielessä aina, kun käsittelemme ihmisyyttä, tapahtui se sitten kummasta tulokulmasta tahansa. Meistä kukaan ei ole yksilöllisyydestä, ryhmistä saati ihmisyydestä osaton. Sen sijaan meillä on hyvin erilaisia osia. Siihen me voimme vaikuttaa.
On tärkeätä, että ihmisiä kohdellaan ihmisinä. Siinä on yksiselitteinen vaatimus meille kaikille eikä se vaatimus erottele ihmistä minkään statuksen mukaan.
Meidän on tunnistettava omat etuoikeutemme, mutta voimme me tunnistaa myös tarpeemme. Jos puhutaan maahanmuutosta, Suomi on valtio, joka huoltosuhteen notkahtaessa nimenomaan maahanmuuttoa tarvitsee.
Me tarvitsemme hyvää maahanmuuttopolitiikkaa, joka integroi erilaisista taustoista tulevia ihmisiä siihen kulttuuriin, jota haluamme vaalia. Se kulttuuri ei voi olla vihan ja syrjinnän eikä perusteettomien uhkakuvien kulttuuri. Rasismi vivahteineen ei kuulu länsimaiseen sivistykseen. Sen sijaan sen on syytä olla hyvinvoinnin kulttuuria.
Kaikki integrointi tähtää hyvinvointiin ja sellaista on vaikeata ellei mahdotonta rakentaa, mikäli hyvinvointia ja integraatioon pyritään pelolla ja inholla.
Integrointi alkaa siitä, että jokainen kohdataan ja otetaan joukkoon.
Kunnissa tapahtuu perustason integraatiota, joka ei kohdistu ainoastaan heihin, joille tapamme tai kielemme ovat outoja. Ja kun se heihin kohdistuu, meidän on syytä muistaa, että kyseessä on sellainen perustason kotouttaminen, jota jatkuvasti peräänkuulutetaan. Unohtamalla se taomme aikaiseksi sellaista hintalappua, josta on monesta syystä syytäkin olla huolissaan.
Sangen erikoinen on myös puhetapa, jossa yhtäällä mellastetaan siitä, etteivät tänne tulijat ole integroituneet yhteiskuntaamme ja toisaalla raivostutaan, kun sitä on tehty.
Todellisia tai kuviteltuja uhkia me emme torju mekastamalla jotakin sellaista, mikä perustuu mielikuviin ja käsityksiin, jotka eivät vastaa todellisuutta.
Meidän on sekä yksilöinä että yhteiskuntana syytä muistaa, että meistä itse kukin on syytön onneensa tai onnettomuuteensa. Ja samaan hengenvetoon on hyvä pyrkiä rakentamaan sellaista hyvää, jotta onnettomuus vähenisi ja osallisuus kasvaisi.
Satu Mali ja Ida Välimaa
Kunnanvaltuutetut (vihr.)