Huhtikuinen Leningrad. Odotimme opiskelijaporukalla baletin alkua kuohuviinilasi kädessä. Ilma tuoksui keväältä.
Tsaikovskin ensimmäiset sävelet täyttivät salin ja tanssijat tulivat, sydämeni löi tanssin ja musiikin tahtiin. Mitään niin upeaa en ole eläissäni kokenut, en ennen enkä sen jälkeen. Tuona keväisenä iltana rakastuin tanssiin. Olin siihenkin asti pitänyt tanssimisesta, mutta rakkaus syttyi tuona yönä. Kotiin palattuani ilmottauduin Helsingin Tanssiopiston tunneille modernia tanssia opettelemaan.
Siitä alkoi tanssin tarina: modernia tanssia, jazzbalettia, balettia, salsaa, sambaa, bailatinoa, zumbaa, kuntotanssia, rivitanssia, lavista, lavatansseja, itämaista tanssia ja mustalaistanssia.
Tekniikoita oli monia, yksi tärkeimmistä Grahamin oppien mukainen. Isadora Duncan oli tanssin tärkeä tiennäyttäjä, jonka ajatuksia on seurattu modernin tanssin liikekielessä. Tärkeää tanssissa on musiikki ja rytmi, jotka vievät mukanaan. Ja musiikkiin eläytyminen ja oman mielikuvituksen lento tekevät tanssista nautinnon. Tanssi lienee ensimmäisiä keinoja, joilla ihminen on ilmaissut tunteitaan, ilojaan , surujaan ja itseään.
Kävin Reijo Kelan tunneilla. Hän on tunnettu tanssija ja taiteilija. Reijo Kelan tunneilla oli hauskaa. Joku kysyi joskus minulta, että minkälaista musiikkia Reijon tunneilla käytetään. Mietin vähän aikaa ja huomasin, että ei meillä ollut koskaan musiikkia, vaan Reijo lauloi meille rytmin. Hän pani meidät improvisoimaan joskus ja nauroi katketakseen meille. Eikä kukaan loukkaantunut hänen naurustaan.
Ollessani virkavapaalla vakituisesta työstäni työkaveri otti minuun yhteyttä. Hän kertoi käyvänsä sellaisilla tanssitunneilla, joilla uskoi minunkin viihtyvän. Siitä alkoi kaksikymmentä vuotta kestänyt fysionapis, itämaista tanssia eläväisen fysioterapeutin vetämänä. Meillä oli aina hauskaa ja hikistä. Kävimme esiintymässä terveysmessuilla, televisiossa, Pohjoismaisessa Forumissa, syntymäpäivillä, Esplanadin lavalla ja jopa tunisialaisessa yökerhossa. Teimme usein värikkäät pukumme itse tai hankimme niitä ja kankaita ympäri maailmaa.
Pohjoismainen Forum oli taidetapahtuma vuonna 1994. Siellä viiletimme tanssiasuissamme pitkin Turkua soitin kainalossa. Kun väkeä kertyi tarpeeksi pyytämään tanssia, laskimme soittimen nurmikolle ja esitimme kaksikymmentä minuuttisen ohjelmamme. Kun aamuyöllä palasimme majoituspaikkaamme, olimme väsyneitä ja hikisiä. Olihan sillä viikolla sellainen kolmenkymmenen asteen helle ja lämpö jatkui yölläkin. Hienot helmillä koristellut rintaliivini olivat pilalla. Hiki ei irronnut niistä millään pesuohjelmalla.
Tunisiassa opiskelimme tunisialaista kansantanssia tunisialaisen opettajan johdolla. Harjoittelupaikkana oli hotellin ala-aulan kivilattia. Meillä oli aina joukko nuoria miehiä seuraamassa opintojamme teelasin ääressä hotellin baaritiskillä. Ryhmän johtaja oli sopinut meille esiintymisenen paikalliseen yökerhoon. Siellä me esitimme tunisialaisille tunisialaista kansantanssia! Kaikkeen sitä ihminen ryhtyy! Mainoksissa luki ”Finnish midwifes-group” esiityy illalla. Kukaan meistä ei ollut kotirouva vaan olimme uranaisia jokaikinen.
Kun tanssiopettaja muutti Itä-Suomeen loppui itämaisen tanssin harrastus minulta. Tilalle tuli salsa, zumba, kuntotanssi ja myöhemmin mustalaistanssi. Hauskaa on niissäkin tansseissa ollut. On naurettu ja itketty yhdessä ja taas tanssittu.