Kirjoitin vuonna 2017 eräässä kolumnissani vahvempien alkoholijuomien tulosta kauppoihin. Tuolloin monet asiantuntijat varoittelivat, että 5,5-prosenttiset juomat kaupoissa nostavat alkoholinkulutusta. Olin itsekin varma, että päätös vahvemmista juomista on kansanterveydellinen riski.
Mutta miten kävi? Tilastojen mukaan alkoholinkulutus on vain laskenut. Huomasin olleeni väärässä ja että asenteeni oli vain ennakkoluulo.
Meillä ihmisillä on taipumus pysyä sitkeästi uskomuksissamme. Oikeassa olemisen tarve synnyttää ihmisten välille ristiriitoja, konflikteja ja jopa sotia.
Harvassa asiassa on absoluuttista totuutta. On vain tulkintoja ja valikoituja faktoja. Yksipuolisia käsityksiä voi vahvistaa pysymällä samanmielisten kuplassa tai etsimällä ajattelutapaansa sopia viittauksia kirjallisuudesta ja jopa tieteestä. Omien näkemysten kyseenalaistaminen on vaativa harjoitus.
Oikeassa olemisen tarve on ihmisen egoistista halua tuntea olevansa parempi kuin muut. Iso osa meistä saa tyydytystä siitä, kun voi todistaa muille olevansa oikeassa. Tämä korostuu sosiaalisessa mediassa, missä keskustelujen tarkoitus on lähinnä osoittaa omaa nokkeluutta, ei kuulla toisten näkemyksiä tai ymmärtää toisinajattelijoita. Voimakkaat mielipiteet tai julistukset synnyttävät usein entistä voimakkaamman vastustuksen.
Jos ei ole valmis vastaanottamaan uutta tietoa, pysähtyy oppiminen. Harvoin väittelyt johtavat oppimiseen, pikemminkin kaunat syventyvät. Jos tiedekin korjaa jatkuvasti itseään, miksi sitä eivät tekisi tavalliset ihmisetkin?
Erityisesti aatteisiinsa juuttuneilla henkilöillä on riski ajautua me vastaan muut -asetelmaan. Kaikkein vaativin kyseenalaistamisen muoto on tarkastella kriittisesti omaa identiteettiään, esimerkiksi poliittisia aatteitaan, suhdettaan uskontoihin tai vieraisiin kulttuureihin. Kuntavaaleissakin on hyvä muistaa, että liian vahva puolueidentiteetti ei palvele aina asukkaiden parasta. Entä mistä muusta Israelin levottomuuksissakaan on kyse kuin kahden kansan taipumattomasta identiteettiharhasta?
Kirjoittaja on Vihdin Uutisten ja Luoteis-Uusimaan päätoimittaja