Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Näkymä hakkuiden runtelemalla Harjulla on surullinen

Olen asunut Vihdissä viimeiset seitsemän vuotta ja nauttinut jokaisena vuodenaikana Nummelanharjun tarjoamista erinomaisista ulkoilumahdollisuuksista. Liikkuessani Harjulla olen usein miettinyt, kuinka hienoa ja ainutlaatuista on, että tämä maisema on säästynyt hakkuilta.

Siksi järkytykseni olikin valtava viime viikolla mennessäni lenkille. Harjun maisemaa ei meinannut tunnistaa. Moottorisahat surisivat täysillä Harjun eteläpuolella. Tavoitteena olivat olleet jo keväällä harvennushakkuut ja hiihtobaanan laajennus. Nämä hakkuut siirtyivät lintujen pesimäajan vuoksi syksyyn. Silti tähänkin aikaan vuodessa on joillakin lintulajeilla 3. pesintä käynnissä. Se pääsi tällä kertaa hakkaajilta unohtumaan.

Havaitsin heti, että metsää oli hakattu aivan liikaa. Puita oli hakattu laajalta alueelta reittien ulkopuolelta sattumanvaraisesti, pienistä suuriin puihin. Nummelanharjun laduista huolehtivalla Vihdin liikkuntapaikkamestarilla ei tietääkseni edes ole käytössään leveää latukonetta, kuten esimerkiksi Vihti Skissä, joten radan leventäminen noin radikaalisti on aivan turhaa.

Näkymä hakkuiden runtelemalla Harjulla on surullinen. Valtavat puupinot odottavat keräämistä lentokentän laidalla ja suuret määrät paksuja oksia on jätetty maahan niin, ettei polkuja enää edes tunnista. Metsäkoneiden jäljet ovat kyntäneet maahan syvät arvet. Moottorisahoja on heilutettu totisesti liian innokkaasti, sillä paljon myös yli 60-vuotiaita puita on hakattu, täysin turhaan. Tämä on erittäin turhauttavaa aikana, jolloin sekä metsien tarjoaman hiilinielun että biodiversiteetin suojelu on tärkeämpää kuin koskaan.

Lisäksi puiden harventaminen niin rankalla kädellä kuin mitä nyt on tehty, vähentää huomattavasti puuston tarjoamaa tuulensuojaa. Huomasin eron hakkuita edeltävään aikaan selvästi liikkuessani Harjulla tuulisena päivänä. Seurauksena liiallisesti harventamisesta ja tulevaisuudessa voimistuvista ja yleistyvistä myrskyistä tulevat tuulenkaadot lisääntymään, mikä harventaa Harjun metsää entisestään. Myös äänet maantieltä kantautuvat enemmän Harjun laelle.

Nummelanharju on ainutlaatuinen alue Etelä-Suomessa ja sillä on äärimmäisen tärkeä merkitys tuhansille nummelalaisille. Myös ulkopaikkakuntalaisia saapuu talvisin sankoin joukoin nauttimaan Harjun laduista.

On todella sääli, ettei täälläkään lopulta pystytty ymmärtämään metsän arvoa ja kunnioittamaan sen ihmisille ympärivuotisesti tarjoamaa iloa. Nyt liikkuminen Harjulla on masentavaa.

Kuntoilija Oinasjoelta