Jouluna saa jouluttaa, laulaa artisti Erin Vain elämää -joulukappaleessaan Jouluna saa.
Ja mikäs sen ihanampaa kuin jouluttaa! Olen itse jouluihminen, ja tähän vuodenaikaan mikään ei ole parempaa kuin rakentaa kotiin lämmintä joulutunnelmaa. Itse en rysäytä kaikkia koristeita, tonttuja ja valoja esille kerralla, vaan puen kotia joulupukuun vähän kerrallaan. On ihanaa etsiä lehdistä uusia ideoita ja kurkkia sosiaalisesta mediasta, millaisia joulukoteja muut ovat luoneet. Joulukalenteri odotteli hankittuna jo hyvissä ajoin ja tänä vuonna kävin myös kranssikurssilla opettelemassa, miten syntyy omin käsin perinteinen koriste ulko-oveen.
Tunnelmalliseltahan tuo joulun odotus noin kirjoitettuna kuulostaa. On vain yksi mutta.
Vaikka minusta on ihanaa laittaa joulua, täytyy tunnustaa, että kaiken tunnelmoinnin takana yrittää stressi nostaa rumaa päätään. Takaraivossa asuu pieni ajatus siitä, mitä kaikkea pitäisi tehdä, joko perinteen vuoksi tai siksi, että "kaikki" muutkin tekevät. Somesta päätellen en ole tuntemusteni kanssa yksin. Facebook-ryhmissäni muun muassa kysellään viime hetken vinkkejä itse tehdyistä joulukalentereista (koska merkityksellinen sisältö on lapsille parempaa kuin kaupan valmiskalenterit), tuskaillaan omatekoisten joulukorttien askarteluideoiden kanssa (koska itse tehty on merkki siitä, että välittää) ja kysellään kepposideoita Elf on the shelf -tontulle (koska kaikilla muillakin nykyään käy tämä ilkikurinen vieras).
Toivoisin oman jouluni olevan lämminhenkinen juhla ilman stressiä, mutta miten karistaa perinteiden ja ympäristön luomat harhakuvat siitä, mitä kaikkea sen eteen pitäisi tehdä? En osaa sanoa. Itse tehdyt kalenterit ja kortit ovat toki ihania, mutta jos niitä väännetään tuskaisena yötä myöten ilman todellista omaa iloa, onko touhussa enää järkeä? Itse pyrin sanomaan joulustressille topakasti ei ja tekemään juuri niitä valmisteluja, joista itse todella nautin.
Kirjoittaja on Vihdin Uutisten ja Luoteis-Uusimaan toimittaja