Vihdin museo on syntymässä uudelleen. Sitä uudistetaan tulevia vuosikymmeniä ja seuraavia sukupolvia varten. Museon kasvojen pesu vaatii paitsi aikaa ja rahaa myös asennetta ja näkemystä. Museo muuttuu ja elää tätä päivää, vaikka esitteleekin historiaa. Muuttuuhan muukin kauan ajassa ollut vastaamaan nykyihmisen tarpeita, kuten esimerkiksi lait, liikennesäännöt tai kieli.
Lontoon pormestari Sadiq Khan on todennut Tate Modernin uudistamisesta, että ”tarkoituksena oli vahvistaa museota ihmisten olohuoneena. Museoon saa mennä maleksimaan. Ympäröivät elämykset kutsuvat viettämään aikaa”. Ja jatkaa: ”Tulevaisuudessa alueet kilpailevat entistä kovemmin keskenään. Kulttuurin edistämisen pitää olla strategian sydämessä asumisen, ympäristön ja julkisen liikenteen rinnalla. Ylivertainen kulttuurielämä kun houkuttelee parhaita kykyjä ja isoimpia sijoituksia”.
Tavoitteena on sellaisen museotoiminnan ja matkailukohteen toteuttaminen, joka palvelee monipuolisesti erilaisia yleisöjä ja yhteistyöverkostoja, unohtamatta itse työn tekijöitä. Muutosprosessi pelkän fyysisen muuton sijasta on samalla mahdollisuus laajempaan uudistumiseen. Se on tilaisuus ravistella vanhoja käytäntöjä. Tilat onnistuvat palvelemaan työntekoa sitä paremmin, mitä enemmän työyhteisöä kuullaan prosessissa: jokainen on oman työnsä asiantuntija. Hyvällä tavalla uudistunut museo on myös työntekoa inspiroiva ja arjen hyvinvointia lisäävä palvelukonsepti.
Museoon tuleva tunnelma joko houkuttelee tai työntää pois. Pölyn ylistys -nimisessä esseessään opettaja ja kirjallisuustoimittaja Silvia Hosseini kirjoittaa jokaisen turistin kokemasta museoväsymyksestä ja tarjoaa museoille yksinkertaisuudessaan nerokkaan ratkaisun: Parasta olisi, jos museoissa pidettäisiin esillä vain yhtä objektia kerrallaan.
Yhden esineen museoita ei taida vielä olla, mutta siihen suuntaan kuljetaan ja on pakkokin kulkea, tilan puutteen takia. Vihdin museon uudessa perusnäyttelyssä ei siis tule olemaan paljon kaikkea, vaan tarkoin valittu joukko esineitä, jotka kuljettavat museovieraan tarinoiden kautta halki Vihdin historian.
Kirjoittaja on Vihdin museotoimenjohtaja.
Muutosprosessi on tilaisuus ravistella vanhoja käytäntöjä.