Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Solja Pistol: Vain äänestämällä voit vaikuttaa: aluevaalit

Vuodesta 2005 lähtien leivottu sote-uudistus valmistui ja meille on perustettu Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, jolle äänestetään 79 valtuutettua. Kuntien sote-lautakunnat ja Karviaisen hallitus lakkautetaan 2023 ja tilalle tulee demokraattisesti valittu aluevaltuusto. Nykyisen kymmenen hallinnon sijaan meillä on jatkossa yksi hallinto.

Aluevaalit järjestetään 23.1.2022 ja ennakkoäänestys 12.–18.2022. Äänestysalueena on koko hyvinvointialue ja valtuutetut edustavat koko hyvinvointialuetta. Heidän on pystyttävä päättämään asioista koko alueen näkökulmasta. Olisi hyvä saada aluevaltuustoon vaikuttamaan myös vihtiläisiä poliitikkoja, sillä aluevaltuusto päättää muun muassa palveluverkosta, budjetista ja siitä, millaisia sote-palveluja meillä Vihdissä jatkossa on.

Aluevaltuusto aloittaa maaliskuussa ja on vain 10 kuukautta aikaa varsinaisen toiminnan käynnistämiseen. Aluevaltuutetun on tunnettava ja kyettävä ennakoimaan sote-alan vaatimuksia, arvioimaan koko toimialan tulevaisuutta ja hyvinvoinnin osatekijöitä sekä omattava taloudellista ajattelua. Aluevaltuuston on suunniteltava, seurattava ja raportoitava hyvinvointialueen toiminnan kehittymistä.

Vihti tarvitsee aluevaltuustoon sosiaalialan asiantuntijoita, terveydenhoidon asiantuntijoita, pelastustoimen asiantuntijoita ja asiantuntijoita myös seuraavilta sote-osa-alueilta: IT-asiantuntijat, johtaminen ja strategia, hallintosääntö- ja lakiasiat, kolmannen sektorin sote-osaaminen, rahoitus- ja talousosaajat jne.

Äänestä, sillä kyseessä on juuri sinun sote-palvelusi tulevaisuudessa. Suomessa ääni menee aina ensisijaisesti puolueelle ja vasta toissijaisesti henkilölle, kannattaa siis tuntea puolueiden agendat. Vihdissä on ehdolla useita sote-alan asiantuntijoita.

Ellet tiedä mistä on kysymys tai ketä äänestää, niin käy Facebookissa tutkimassa kaikille avointa ryhmää Vihtiläisten politiikka- ja vaaliryhmä ja puolueiden vaaliohjelmia ja ehdokkaita siellä.

Kirjoittaja on vihtiläinen perus- ja ihmisoikeuksien puolustaja.

Kyseessä on juuri sinun hoitosi ja hoivasi tulevaisuudessa.

Solja Pistol