Tämän päivän vanhukset ovat jo kokeneet sodanjälkeisen pulan. Ei kiitos, ei enää niukkuutta viimeisinä elinvuosina.
Jokainen ikäihminen ansaitsee arvokkaan vanhuuden ja turvallisen arjen. Koti on usein mieluisin ja paras paikka, kun toimintakyky sen mahdollistaa ja tarvittavat palvelut ja tuki tuodaan kotiin. Laitoshoitoa tarvitsevia ei kuitenkaan pidä pitää kotihoidossa keinolla millä hyvänsä, sillä pahimmillaan se on heitteillejättöä.
Vanhustenhoito on perusturvakuntayhtymä Karviaisen alueella saatava sellaiselle tasolle, ettei ikääntymistä tarvitse pelätä. Tilanteeseen sopiva hoitopaikka on oltava omalla paikkakunnalla, Vihdissä tai Karkkilassa, ilman kuukausien jonotusta.
Kristillisdemokraatit ehdottavat, että vanhusten hoivakodeissa otetaan käyttöön neljän takuun malli: ulkoilutakuu, ruokailutakuu, hygieniatakuu ja yhteisötakuu. Ulkoilutakuu merkitsee, että vanhus pääsee ulkoilemaan vähintään kaksi kertaa viikossa. Ruokailutakuu mahdollistaa sen, että voi syödä rauhassa ja saa tarvittaessa apua syömiseen. Jokaiselle on taattava mahdollisuus puhtauteen, eikä hygieniatuotteista saa säästää. Yhteisötakuun avulla torjutaan aktiivisesti yksinäisyyttä ja turvataan sosiaaliset kontaktit. Työntekijöitä täytyy olla riittävästi, jotta nämä neljä ihmisarvoisen elämän mahdollistavaa takuuta pystytään toteuttamaan.
Karviaisen vanhustenhoidon tilanne on jo kärjistynyt. Jos osaavan henkilökunnan riittävyyttä ja hoivapaikkojen määrää ei saada ratkaistua pikaisesti, ajaudumme kriisiin, joka aiheuttaa paljon huolta ja kärsimystä. Kristillisdemokraatit vaativat, että vanhusten hoidon epäkohdat korjataan viipymättä.
Vihdin seudun Kristillisdemokraatit ry