Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vaalikynä | Ennaltaehkäisyllä ja oikea-aikaisilla palveluilla edistetään kaikkien hyvinvointia

Charles Dickensin Saiturin joulu on kertomus oikeudenmukaisuudesta, inhimillisyydestä ja siitä, ettei koskaan ole liian myöhäistä muuttaa elämänsä suuntaa.

Kertomus muokattuna tähän päivään: Menneen joulun henki kertoo hyvinvointierojen kasvusta ja lamavuosina tehdyistä virheistä. Tämänhetkisen joulun henki kertoo mielenterveysongelmien kasvusta, omaishoitajien yhdenmukaisen tuen ja ikäihmisten tehostetun palveluasumisen paikkojen puutteesta, koronasta sekä henkilökunnan liiallisesta kuormituksesta. Tulevaisuuden henki kertoo ikääntyvien määrän kasvusta, henkilökuntapulasta ja eriarvoisuuden riskeistä. Suomessa suuret yritykset ovat toiminnallaan vanhuspuolella ja lastensuojelussa osoittaneet, että voiton tavoittelu on ylittänyt asianmukaisen palvelun. Yhdysvalloissa ei ole julkista neuvolajärjestelmää. Yhdysvalloissa laadukasta hoitoa saa rahalla ja äiti- ja lapsikuolleisuus on teollisuusmaiden korkein.

Saiturin joulu loppuu siihen, että Saituri päättää korjata tekemänsä vääryydet ja tuottaa kaikille iloa. Hyvinvointi vauvasta vanhuuteen ja hyvinvoiva henkilöstä on hyvinvointialueemme kivijalka. Meistä kukaan ei toivo jouluna paloautoa, ambulanssia tai lastensuojelua kotiinsa mutta oikeudenmukaisilla ja inhimillisillä päätöksillä huolehdimme siitä, että ennaltaehkäisyä ja apua saa, kun sitä tarvitaan. Tavoitteena on lapsiperheiden maksuttomien ja matalan kynnyksen palveluiden parantaminen. Lapsiperheiden sekä ikäihmisten kotipalveluiden saatavuutta on parannettava. Korona-ajalta kertynyttä hoitovelkaa puretaan vielä pitkään. Päihde-, mielenterveysongelmia sekä perhe- ja lähisuhdeväkivallan ongelmia tulee ehkäistä ja estää. Ennaltaehkäisyllä ja oikea-aikaisilla palveluilla edistetään kaikkien hyvinvointia ja säästetään rahaa.

Joulunakin turvaverkkoamme pitää pystyssä julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto sekä pelastustoimi yhteistyössä yritysten ja järjestöjen kanssa. Kriisikeskuksista, auttavista puhelimista ja verkosta saa apua pyhinäkin. Monen äiti ja isä on töissä Sinua varten.

Jokainen ihminen syntyy arvoltaan ja oikeuksiltaan yhdenvertaisena ja ainutlaatuisena. Tämä ainutlaatuisuus jatkuu koko ihmisen elämän tulotasosta riippumatta. Meille sosiaalidemokraateille on tärkeää, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelut vastaavat asukkaiden tarpeisiin ja henkilökunnan hyvinvoinnista pidetään huolta vuoden jokaisena päivänä. Tasa-arvoisesti ja inhimillisesti. Ei ole myöhäistä muuttaa hyvinvoinnin suuntaa.

Eeva Hiila Aluevaaliehdokas. Vihti, SDP. Kätilö