Luoteis-Uusimaassa tapahtuu ensi vuonna isoja uudistuksia. Lehti muuttuu helmikuun alusta yksipäiväiseksi. Yhden ilmestymispäivän väheneminen ei tarkoita luettavan sisällön vähentymistä, päinvastoin. Paperinen lehti ilmestyy jatkossa sunnuntaisin aiempaa tuhdimpana ja monipuolisempana.
Suurin muutos tapahtuu lehden verkkotekemisessä. Luoteis-Uusimaa alkaa jatkossa tarjota tilaaja-asiakkaille entistä monipuolisempaa ja runsaampaa sisältöä verkossa. Tilaaja-asiakkaille on luvassa verkossa päivittäin uutta, ajantasaista ja kiinnostavaa sisältöä Vihdin alueelta.
Mediamurros on sana, jonka kuulemiselta ei ole voinut välttyä tällä vuosikymmenellä, ja se on myös Luoteis-Uusimaan uudistusten taustalla. Ihmisten lukutottumukset ovat muuttuneet ja lukijat ovat alkaneet hakea yhä enemmän sisältöjä verkosta. Samalla monet perinteisen lehdenteon kulurakenteen osa-alueet, kuten jakelun hinta, ovat nousseet. Ensi vuonna puolestaan paperin hinta uhkaa nousta jopa yli 50 prosenttia. Näiden muutosten vuoksi lehtitalot ovat joutuneet miettimään strategioitaan uusiksi ja hakemaan uudenlaisia tapoja tehdä sisältöjä.
Selvää on, että lehtien tulevaisuus on yhä voimakkaammin digitaalinen.
Paikallisuutisten kysyntä ei ole mediamurroksessa kuitenkaan vähentynyt. Paikalliselle journalismille on yhä suurempi tarve. Tästä esimerkkinä on sote-uudistus: Ainoastaan paikallinen media on kiinnostunut uutisoimaan uudistuksista juuri Vihdin näkökulmasta.
Ensi vuonna 70 vuotta täyttävä Luoteis-Uusimaa haluaa jatkossakin liehuttaa Vihdin lippua korkealla. Nyt tehtävillä uudistuksilla pyrimme varmistamaan sen, että voimme tehdä laadukasta paikallisjournalismia Vihdistä myös tulevina vuosikymmeninä.
Vihdin Uutiset jatkaa normaalisti ilmestymistään keskiviikkoisin.
Kirjoittaja on päätoimittaja, Luoteis-Uusimaa ja Vihdin Uutiset