Minne onkaan elämä minua kuljettanut, sieltä on löytynyt myös kirjasto.
Lapsuudenkodistani oli paikalliseen sivukirjastoon matkaa alle kilometri. Kirjaston henkilökunta tunsi minut nimeltä, minä heidät. He opastivat pientä innokasta kirjaston käyttäjää aina uusiin lukukokemuksiin, kun edellistä pinkkaa kävin palauttamassa. Muistan yhä kirjaston äänimaailman, kohisevan hiljaisuuden ja kirjastolle ominaiset vienot äänet. Tuolin kolahduksen, vaimean keskustelun hyllyjen välistä, myöhemmin tietokoneen piippauksen. Muistan myös kirjojen tuoksun.
Olin aktiivinen kirjaston käyttäjä koko nuoruuteni. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen istuin ystävieni kanssa pitkän kevään kirjaston lukusalissa pänttäämässä pääsykoekirjoja. Minulla kävi myös hurja onni, sillä ensimmäinen virallinen täysi-ikäisenä saatu työpaikka oli Oulun kaupungin pääkirjasto. Voi kuinka rakastinkaan työtäni.
Opiskeluaikana avautui uudenlainen kirjastomaailma, kun yliopiston kirjastosta tuli säännöllinen lainauspaikka, tenttiinlukupaikka ja kirjaston kahvilasta, sen upottavista sohvista, tuli säännöllinen kohtaamispaikka ystävien kanssa.
Työelämään sukeltaessa luin kirjoja yhä aktiivisesti, mutta niitä tuli pääosin ostettua, mikä on tietysti tärkeä tapa tukea kirjailijoiden työtä, mutta mikä näkyi lovena lompakossa ja näyttäytyi myöhemmin myös kulutuskäyttäytymisenä, jota oli enää vaikea perustella itselleni.
Muuttaessani paikkakunnalta toiselle olen ensimmäisinä töinäni etsinyt paikallisen kirjaston. Vieraassa kaupungissa kirjasto on toivottanut kotoisasti tervetulleeksi tutulla tuoksulla, tutuilla äänillään.
Alueemme Lukki-kirjastot ovat aarreaittoja.
Viime vuosina olen aktivoitunut entisestään kirjaston käyttäjänä. Alueemme Lukki-kirjastot ovat aarreaittoja. Valikoimaa on, uutuuksiakaan ei tarvitse odottaa aivan loputtomiin. Kirjastojen kyky uudistua tässä hetkessä on ihailtava, kirjastot ovat tärkeä osa muuttuvaa yhteiskuntaa, avoinna jokaiselle. Itse kuulun ”dinosauruksena” lukijaryhmään, joka tavaa tarinat konkreettisten kansien välistä, eikä digitaalisilta lukulaitteilta. En ole valmis luopumaan kirjaston tunnelmasta ja hyllyjen välissä hiippailusta. Eläkkeellä oleva isäni on jo vuosia lukenut kirjansa tabletilta ja muistuttelee säännöllisesti, että minäkin voisin siirtyä digimaailmaan, niin kuin muutkin nykyaikaiset ihmiset.
Ehkä joskus, mutten aivan vielä.