Ainut arvokas asia on intuitio. Näin lausui aikoinaan Albert Einstein; yksi historian tunnetuimmista innovaattoreista. Usein luovuudesta puhuttaessa mainitaan sana intuitio. Salaperäisen intuition lisäksi luovuus usein verhotaan mystiikan tiheään savuverhoon. Luovuus on taikuutta, joka tapahtuu korkeampien voimien johdattamana.
Mullistavimpien taideteosten ja ideoiden kerrotaan useimmiten syntyneen tiedostamatta tai sattumalta. Saman huomion olen tehnyt myös omasta ajatuksenjuoksustani. Vuosituhansia vanha ihmiseen evoluution kautta kehittynyt hengissä pysymisen järjestelmä tuntuu sulattavan ulkoiset ärsykkeet, opitun, kuullun ja koetun sisäiseksi ääneksi, joka ajaa meitä ajan virrassa eteenpäin. Luovuudessa ei kenties olekaan kyse yliluonnollisesta prosessista, vaan tiedostettujen ja tiedostamattomien keinovarojen määrätietoisesta haltuunotosta, jonka kuka tahansa meistä voi saavuttaa.
Luovan ajattelun hedelmät ovat usein epäsovinnaisia ja aiheuttavat siksi vastarintaa. Luovuus karttaa tiukkaa kontrollia ja tarkkaan rajattuja toimintamahdollisuuksia. Uudet ajatukset enemmän kuin usein hämmentävät, ärsyttävät, naurattavat ja vihastuttavat ennen kuin osoittautuvat menestyksiksi. Voin vain kuvitella tilanteen absurdiuden, kun ajatus miljoonien sijoittamisesta itsetuhoisiin vihaisiin lintuihin on esitelty ensimmäisen kerran.
Luovuus vaatii uskallusta altistua vanhojen uskomusten rikki repimiselle tai totaaliselle murskaamiselle. Luovat ihmiset eivät ainoastaan altista itseään vaihtoehtoisille näkökulmille vaan hakevat määrätietoisesti kohtia, joiden avulla voivat nyrjäyttää ajattelunsa nurin yhä uudelleen.
Antautuminen unelmoinnille ja intuitiolle, sekä avoimuus tyhmiltäkin tuntuville ajatuksille on keino löytää tie täysin uuden ja ennennäkemättömän äärelle. Uusien ja nerokkaiden oivallusten lisäksi mielen sopukoista nousee toki valtavasti myös turhaa, epäluotettavaa ja vinoutunutta "dadaa", mutta avoimena juoksevassa ajatusvirrassa voi uida vastaan juuri se elämän mullistava keksintö, jota kaikki ovat aina etsineet... tai kukaan ei ole vielä älynnyt etsiä.
Kirjoittaja on Vihdin kunnan kulttuurituottaja.
Luovuus karttaa tiukkaa kontrollia.