Vuoden vaihduttua seurakunnassa on julkaistu eräitä toimintaa koskevia lukuja. Niitä on verrattu lähinnä edellisiin vuosiin ja arvioitu kehityksen suuntaa (Luoteis-Uusimaa 20.2.). Tilastoja voi lukea monella tavalla. Kattava kuva syntyy vain pidemmällä aikavälillä.
Vuonna 2000 Vihdin kunnan asukkaista 83,9 prosenttia kuului luterilaiseen kirkkoon. Vuoden aikana kastettiin 268 lasta, vihittiin kirkollisesti 76 paria ja siunattiin hautaan 166 vainajaa. Kirkkoon liittyi 44 henkeä ja siitä erosi 73.
Vuoden 2021 aikana kirkkoon kuului noin 65 prosenttia, kastettiin 163, avioliiton solmi 74 paria ja kirkollisen hautauksen sai 189 vainajaa. Kirkosta erosi 315 ja siihen liittyi 133 vihtiläistä. Millä mielellä seurakuntalaiset tarkastelevat tilastoja? Mitä olisi tehtävä? Seurakunnan jäsenet ovat se merkittävä joukko, joka vaikuttaa kehitykseen, seurakunnan ydintoimintaan ja sanomaan.
Kaikki tietävät, että Jeesus Kristus on kirkon päähenkilö. Kuitenkin hänet saatetaan monesti sijoittaa takariviin. Sillä aivan helppo hahmo hän ei olekaan. Keskeinen joutuu silloin periferiaan.
Sen syvälle käyvän muutoksen edessä, jonka keskellä elämme, kirkossakin joutuu kukin tarkistamaan omaa kutsumustaan. Menetykset ovat tuntuvia. Miten säilyttää ja puolustaa sitä asemaa, johon on päästy? Kuka vielä kysyy vapahtajaa ja sovittajaa?
Olemme voineet seurata kehitystä pidemmän aikaa. Syyt jäsenkattoon ja vaikutuksen hiipumiseen ovat tunnettuja monikulttuurisena aikana, jolle on ominaista yksilöllisyyden korostus.
On myös huomattava, että apostolinen ja alkuvoimainen usko ei saa aina hyväksyntää yksilön omassa elämässä.
Jäsenten suuri määrä ei ole ratkaiseva siinä, mikä tekee kirkosta kirkon ja seurakunnasta kristillisen. Jumalan valtakuntaan päästään vain Jeesus-ovesta.
Rippikoulun suosiossa on nähty toivon säteitä. Lupausta himmentää kuitenkin se havainto, että nuoret aikuiset jättävät seurakunnan yhteyden pian rippikoulunsa jälkeen. Mikä siihen on syynä? Eikö konfirmoitu nuori saanutkaan tarvitsemaansa vahvistusta?
Siinä pelossa, että seurakunta menettää jäseniään, joidenkin mielestä jumalanpalvelus pitäisi tehdä entistä mukavammaksi ja viihdyttävämmäksi.
Mutta onko esimerkiksi gurling-ripari sopiva ratkaisu? Kenelle on tarkoitettu jumalanpalvelus, joka ei paina kevyttä höyhentä enempää?
Aika ajoin kuulee väitettävän, että nykysuomalainen ei ole kiinnostunut kristinuskosta. Tämä on myytti, joka on riisuttava maskistaan.
Pertti Sistonen