Maailmanpolitiikka on vyörynyt olohuoneisiimme ja kännyköidemme näytöille voimalla siitä lähtien, kun Putinin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan viime torstaina.
Koronahuolet ovat väkisinkin jääneet toissijaisiksi. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on nyt luottomiehemme, kuin uusi THL:n Mika Salminen. Aaltolan jämäkkä olemus ja selkeät sanat auttavat meitä hahmottamaan tilanteen, jossa sota tuntuu olevan lähempänä meitä suomalaisia kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen, lähempänä kuin matka Helsingistä Pohjois-Suomeen.
Me olemme eurooppalaisia, ja niin ovat ukrainalaisetkin. On helppoa yhtyä analyysiin, että Venäjä on toimillaan yhdistänyt ja yhtenäistänyt ensin Ukrainan, sitten koko Euroopan. Toki kukaan ei olisi halunnut näin kammottavaa syytä eurooppalaisuuden ja demokratian puolustamiseen.
Sota raaistuu päivä päivältä Ukrainassa. Monia meistä ahdistaa, pelottaakin. Samalla tiedon tarve on suuri: seuraamme Ukraina-uutisia eri lähteistä meiltä ja maailmalta, usein lähes reaaliaikaisesti. Emme kaipaa paniikin lietsontaa, vaan totuutta ja kokonaiskuvaa.
Entistäkin suurempi merkitys on sillä, että voimme luottaa mediaan ja sen tärkeään työhön neljäntenä valtiomahtina. Suomessa ja Vihdissä onneksi voimme.
Mitä me voimme tehdä? Ainakin olla tukena kaikille kanssaihmisillemme, erityisesti lapsille ja nuorille.
Moni meistä on auttanut lahjoittamalla rahaa esimerkiksi SPR:n, Unicefin tai Kirkon Ulkomaanavun kautta. Suoraakin apua halutaan antaa: Vihdistäkin on jo lähtenyt vaatteita ja tarvikkeita ukrainalaisille.
Ukrainan pakolaisten vastaanottamiseen valmistaudutaan meilläkin. Se ei tarkoita muiden pakolaisten hylkäämistä; meillä on kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteemme.
Kirjoittaja on Vihdin Uutisten ja Luoteis-Uusimaan toimittaja