Vaihtovuoteni hiljaisina hetkinä huomaan usein ajattelevani Suomea, sen luontoa ja viileitä kesäisiä iltoja tyynien järvien rannoilla keskellä huojuvia metsiä. Ajatukseni löytävät tiensä pullonpalautusautomaatteihin, Helsingin mukulakivikatuihin ja tavanomaisen pyöräreittini varrella nököttävään kuuseen, joka ikään kuin vilkuttaa oksallaan ohikulkijoille. Suomen kaipuuni hetket ovat saaneet minut pohtimaan, mitä koti-ikävä on ja millaisissa tilanteissa se päätään nostaa.
Itsessään koti-ikävä on kummallinen tunne. Sen iskiessä tekisi mieli velloa alakuloisessa rantavedessä ja palata tuttuun maailmaan, jossa kaikki puhuvat rakasta äidinkieltäni, jossa ei tarvitse huolehtia substantiivien artikkeleista. Välillä täällä Yhdysvalloissa huomaan olettavani vääriä asioita, ja koti-ikävä virnistää houkuttelevasti. Kun minulle kerrotaan, että amerikkalaisilla on drive-in pankkeja ja high schoolin viimeistä luokkaa käyville nuorille täytyy opettaa, mikä passi on, olen hämilläni ja melkein huvittunut. Silloin tällöin kaipaan elämän yllätyksettömyyttä ja ainaista kulttuurillista osaamista.
Koti-ikävä opettaa itsestä ja johdattelee minäkuvaa koskevien pohdintojen luo. Ikävän hetki saa minut esimerkiksi kyseenalaistamaan, olenko saanut täällä aikaan asioita, jotka koskettavat muita? Onko talo, jossa asun, kotini vai taloni? Olenko silkka tilapäinen vieras vai olenko muistettava osa yhteisöä?
Koti-ikävä kuitenkin iskee vain ajoittain, enkä voisi kuvitellakaan olevani missään muualla kuin täällä juuri nyt. Yhdysvallat ja vaihtovuoteni on oppimisen ja uusien kokemuksien sampo. Tuskin olen koskaan kokenut vastaavaa ihmetystä ja kiitollisuutta jopa tuikitavallisista asioista. Kävellessäni kouluni 1930-luvulla rakennetuilla käytävillä muistutan itselleni, että olen todellakin täällä, ja se saa minut onnelliseksi. Koti-ikävän avulla voi oppia arvostamaan syvemmin kaipaamiaan ihmisiä ja asioita, kuten perhettä, ystäviä ja kunnon ruisleipää.
Jos koti-ikävä on hinta, joka vaihtovuodestani pitää maksaa, pulitan sen epäröimättä koska tahansa. Koti-ikävä on turvaverkko, jota voi käyttää kiitollisuuden kirkasvetisenä lähteenä ja Suomeen löydän aina tieni takaisin. Ennen palaamistani voin öisin katsella Pohjantähteä, ja luottaa siihen, että Suomi-neito tekee samoin.
Kirjoittaja on kirkonkylästä kotoisin oleva vihtiläinen, joka on vaihto-oppilaana USA:ssa.