Elämme historiaan jäävien tapahtumien ruuhkavuosia. Ensin oli korona ja sitten tuli Ukraina. Molempiin liittyy kärsimyksen ja kuoleman tummanpuhuva etumerkki. Molemmat herättävät suuret tunteet pintaan: koemme eri sekoituksin pelkoa, ahdistusta, vihaa, surua, sääliä ja myötätuntoa.
Välillä on pakko lähteä ulos tuulettumaan, jotta pää pysyisi jotenkin selvänä ja tunteet luottavaisesti plusmerkin puolella. Myös uutisten seuraamisesta eri kanavilta on rimpuiltava eroon, jottei niihin aivan pakahtuisi. Meidät on ilmeisesti sellaisiksi tehty, ettemme jaksa määräänsä enemmän sellaista aineistoa, joka vie tunteiden ristiaallokkoon. Ja kuitenkin kaikki tämä, mitä me koemme on vain vähäpätöinen oksan risahdus verrattuna olemassaolon maasta repivään myrskyyn sodan helvetin keskellä.
Ukrainan sota on lyönyt rikki luottamukseen ja kansainväliseen oikeuteen perustuvan eurooppalaisen ja kansainvälisen turvallisuusjärjestelmän. Naapurissa on maa, joka on hyökännyt ilman oikeutettua syytä toisen maan kimppuun tuhoamaan ja tappamaan. Se tuntuu karmaisevan pahalta ja ahdistavalta. Tietooni on tullut eri ikäisten ja erityisesti ikäihmisten pelot, joiden syntyjuuret ovat talvi- ja jatkosodan tapahtumissa. Vaikka presidentti ja muu maan johto on vakuuttanut, ettei meitä uhkaa tällä hetkellä mikään, niin pelon tunteita on silti monen mielenmaisemassa. Seurakunnan diakonit ja papit haluavat tässä tilanteessa olla keskusteluapuna. Heille voi soittaa ja heitä voi myös tavata.
Suomalaisissa on herännyt suuri auttamisen halu ukrainalaisia kohtaan. Haluamme tarjota turvan heille ja auttaa heitä muutenkin. Mieltä lämmittävät ne lukuisat viljelijäperheet kautta Suomenniemen, joiden katon alle ovat tulleet kesäiset kausityöntekijät ja heidän lähipiirinsä. Moni koti on avautunut ukrainalaisille. Vastaanottokeskukset ja hätämajoitustilat tulevat nekin lisääntynyttä avuntarvetta täyttämään sodan jatkuessa.
Vihti ja vihtiläiset ovat kaikessa tässä auttamistoiminnassa mukana. Se on vähintä, mitä voimme tehdä.
Kirjoittaja on Vihdin seurakunnan kirkkoherra.
Erityisesti ikäihmisten pelkojen syntyjuuret ovat talvi- ja jatkosodan tapahtumissa.