Viime viikon lopulla oppilaitokset päättivät juhlallisesti lukuvuottaan. Liput liehuivat. Jaettiin todistuksia, ja ammattiin valmistuvat pyrkivät monin odotuksin työelämän piiriin. Viime lauantai oli myös Puolustusvoimain lippujuhlan päivä. Sekin kohottaa suomalaisten itsetuntoa ja rohkaisee astumaan tasavertaisina kansojen pariin. Suomessa on aina ollut pyrkimyksenä kasvattaa jo nuoresta pitäen mieliin isänmaan puolustamisen tärkeyttä. Se on nytkin ajankohtaista.
”Kaunis on kuolla kun joukkosi eessä urhona kaadut, Taistellen puolesta maas, puolesta heimosikin.” Nämä Ateenalaisten laulun sanat puhuttelevat varsinkin silloin, kun kuulemme ne maanpuolustukseen liittyvässä tilaisuudessa
Monilla paikkakunnilla on uusilla ylioppilailla kaunis tapa viedä ruusu sankarihaudalle. Vihdissäkin voidaan näin kunnioittaa menneiden sukupolvien työtä ja osoittaa kiitollisuutta vapaasta isänmaasta. Historia ja tulevaisuus ovat aina yhtä aikaa läsnä näissä hetkissä.
Sota on muuttunut, kun on kuljettu kehitys nuijasta atomiin. Yleismaailmallisen tuhon uhka on pannut ihmiset kysymään, eikö viides käsky (Älä tapa), koske myös valtioita. Nekin, jotka ennen lauloivat innolla ”nuorukaiselle kuolla kuuluu”, joutuvat nyt tarkistamaan kantaansa.
Nuorukaiselle – jokaiselle ihmiselle – elää kuuluu! Nykyinen maailman kriisitilanne tuntuu erityisesti nuoresta sukupolvesta raskaalta. Monet utopiat ovat joutunet historian romukoppaan. Eri tahoilla kansat ja heimot sotivat yhä toisiaan vastaan. Eurooppakaan ei ole säästynyt tältä. On tehtävä työtä rauhan hyväksi.
On jo sinänsä levottomuutta herättävää, miten lähes yhteen ääneen on kuultu eri puolilta, että vain lisäämällä aseellista arsenaalia Ukrainan kriisi olisi johdettavissa rauhaan. Sovinnon tavoitteena on oleva, että ”taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi” (Miika 4:3). Väkivallaton vastarinta ei tarkoita samaa kuin olla tekemättä mitään. Se merkitsee ryhtymistä äärimmäiseen ponnistukseen, jotta paha voitettaisiin hyvällä.
Näin on tehtävä, sillä nuorukaiselle - jokaiselle ihmiselle – elää kuuluu! Me elämme maailmassa, jossa on tehtävä vaikeita eettisiä ratkaisuja. Viides käsky on monella tavoin aikamme eettisen keskustelun polttopisteessä. Sodat raastavat. Pandemia lamauttaa. Ilmastokriisi haastaa.
Vapaana liehuva siniristilippu sisältää vahvan viestin, jonka voi ilmaista nuorten veisun sanoin: ”Elää tahdon, elää tahdon täyttä elämää.”