Jos mainitsee olevansa kiinnostunut näistä sote-jutuista, heittäytyy juttukumppani yleensä joko valekuolleeksi tai ratkaisee siltä seisomalta koko maata vaivaavat tietojärjestelmähaasteet. Hyvinvointialueet ovat yhtä hallintohimmeliä ja kyllä ennen oli sentään omalla terveysasemalla kunnon lääkäreitä ilman jotain pörriäisiäkin.
Miksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista puhutaan niin negatiiviseen sävyyn? Kyseessä on kuitenkin yksi keskeisimmistä tukimuodoista, joita yhteiskunta meille tarjoaa. Jokainen meistä käyttää näitä palveluita elämänsä aikana.
Syitä tähän on toki monia. Koronamylläkkä on hiertänyt mieltä mustaksi ja ammattilaisten työkuormaa turhan raskaaksi. Kustannukset ovat nousseet ja palkkakeskustelu käy kuumana. Sote-uudistus karahti kiville niin monta kertaa, että kun se vihdoin meni läpi, ei siitä paljoa jaksettu riemuita. Myös mediassa ala nousee useimmiten esiin tilanteissa, kun jokin menee pieleen.
Tämä ilmapiiri näkyy myös henkilökunnan saatavuudessa. Alalle, josta on helppo löytää merkityksellisyyttä ja työn syvyyttä, ei enää halutakaan töihin.
Tähän on pakko saada muutos. Keinoja on toki useita. Voimme kehittää johtamiskulttuuria, tarjota joustoa työaikojen suhteen, lisätä koulutusta tai nostaa palkkoja.
Lisäksi on olemassa keino, joka meillä kaikilla on taskussamme. Se on kiitos. Me voimme osoittaa kiitosta ja arvostusta meitä tai läheisiämme hoitaneille tai tukea tarjonneille ihmisille. Tiedän, ettei sillä laskuja makseta tai lainoja lyhennetä, mutta kyllä se auttaa jaksamaan taas yhden kiireisen työrupeaman eteenpäin.
Vielä tehokkaampi tuo kiitos on, kun sen yhdistää johonkin konkreettiseen esimerkkiin asioiden sujumisesta hyvin. Näitä kannattaa jakaa, sillä ne voivat myös toimia pohjana niille tulevaisuuden sote-palveluille, joita nyt ollaan rakentamassa myös Länsi-Uudellamaalla.
Kirjoittaja Mika Kaartinen on Vihdin vammaisneuvoston sekä Luoteis-Uudenmaan kehitysvammaisten tuki ry:n puheenjohtaja.