Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Jarmo Töyräs Nummelan kesä ja kesäkukat

On sitten kyse ilmastonlämpenemisestä tai sattumasta, niin olemme viime viikkoina saaneet nauttia todella lämpimistä kesäpäivistä.

Kesä tuo myös Nummelaan ja koko Vihtiin paljon kesäasukkaita. Miten me heidät otamme vastaan? Onko Nummelassa, kunnan päätaajamassa, kesäinen tunnelma? Kunnan sivuilla kyllä kerrotaan luonnonkauniista Vihdistä ja Nummelasta, mutta riittääkö se? Luonnonkauniita paikkakuntia Suomesta löytyy ja monet niistä todella panostavat kesään. Esimerkiksi rakas naapurikaupunkimme Lohja on merkittävästi panostanut kesäkaupunki-imagoonsa ja voittaa kyllä keskinäisen kamppailumme puhtaasti 6-0.

Lohjalla sekä kaupunki että yrittäjät pyrkivät parhaansa mukaan elävöittämään kesää. He tekevät tätä työtä niin kaupunkia koristamalla kuin erilaisilla tapahtumilla. Pitkin kesää on tapahtumia sekä kulttuurin että musiikin saralla. On LohjanjärviFest, Kahvilapäivä, Omenakarnevaali, Rantajamit ja erilaisia rantatapahtumia eli kesäkaupunki elää. Totta kai Lohjalla on erinomaiset mahdollisuudet hyödyntää kaupunginrantaa, koska keskustasta on sinne matkaa vain muutama sata metriä. Mutta kyllä meidän Nummelassa ja koko Vihdissäkin pitää parempaan pystyä.

Toimittaja Marja Keski-Luopa kirjoitti pari viikkoa sitten tämän lehden Tuumittua- palstalla Nummelan kesäkukista tai itse asiassa niiden puuttumisesta – pienillä asioilla on iso vaikutus ja ne eivät kyllä kaadu rahaan tai resurssipulaan, jos niitä arvostetaan. Kuljetuskaluston puuttuminen tai työvoima eivät todellakaan selitä kukkien puuttumista. Vettä kyllä saadaan Nummelan keskustassa kukille toimitettua ja innokkaita kesätyöntekijöitä löytyy. Kyse on tahtotilasta.

Tulevina vuosina toivoisin, että kunnan johdolla paikalliset yrittäjät, järjestöt ja muut asiasta kiinnostuneet tahot miettisivät yhdessä miten elävöitämme niin Nummelan kuin koko kuntamme kesää. Pelkät kauniit sanat eivät riitä. Kunnan strategian yksi slogan on ”Tervetuloa kotiin” – laitetaan se ensi kesäksi muotoon ”Tervetuloa kauniiseen ja viihtyisään kesäkotiimme”.

Kirjoittaja on talotekniikka-alalla työskentelevä perheenisä ja elinvoimaisemman Vihdin puolestapuhuja.