Nyt kun kesälomat on pidetty, on aika ajatella talviliikunnan riemuja. Kentän ympäri kiertävää latuahan lupailtiin jo aikaa sitten.
Tulevan hiihtoladun tiellä on kuitenkin edelleen runsaasti kantoja. Niiden poistamisen voisi aloittaa jo lomakauden päätyttyä eikä vasta maan jäädyttyä. Kunnassa lienee yrittäjiä, jotka urakoivat kannonpoistoa jyrsimellä. Kaivukonetyönä se olisi hidasta ja kallista. Toinen vaihtoehto on, että kunta vuokraa jyrsimen ja hoitaa työn itse.
Jos kannot kaivaa ylös, kuoppien täyttöön menee huomattavan paljon soraa eikä poistetuille kannoille ole nykyisin loppukäyttäjää.
Jyrsin jättää kuopan täyteen lastua, jolloin soraakin menee vähemmän.
Jospa Vihdin kunta yllättäisi kerrankin myönteisesti.