Olin 6 -vuotias, ku meiä perhe joutu ensimmäisen kerran evakkoon koti-Karjalasta. Ja 10 -vuotias ku myö toisen kerran lähettiin. Naapur tul kutsumatta ja aseiden kans.
Isä August soti etulinjassa ja äiti Hilja keräs lapset ja tavarat hevoskyytiin.
Helmikuun lopun jälkeen olen elänyt mielessäin uudelleen nää evakkomatkat. Olen elänyt Ukrainan kansan kärsimyksissä mukana. Mie en unoha heitä.
Eiks sitä sanota, et minkälaine johtaja ni sellane on kansakii. Tää Putin taitaa olla samalainen tyranni ku Stalin. Ei syväntä, eikä sieluu, pelkkii harhoi pää täynnää.
On se hyvä, et mei kansa ol nii ykstuumanen, et myö männää sinne Natoo. Ei tarvii yksin resuta Putinin kans.
Tul mieleen tähä lopuks Eino Leinon runosta: ”Tää kansa syntyi vapahaks, kuin kallio. Tän kansan juuret syvät on, kuin kallion. Sill´on vain yksi, yksi maa. Tää kansa kieltään rakastaa ja lakejaan ja laulujaan ja isäin muistojaan”.