Syysmyrskyjä. Sateen tasaista rummutusta katolla, tuulen haikeaa laulua. Matalalla roikkuvat tummat pilvet, maata hipaisseet? Kesä on vaihtunut syksyyn, lämpö kylmyyteen. Olla läsnä, nähdä se hetki, kun syksy kättelee kesää ja hyvästelee. Tuntea, kuinka syksyn ruska pyytää taas tanssiin. Ihmetellä Jumalan luomaa ja antamaa. Pieniä asioita, joiden ääreen tulee harvemmin pysähdyttyä.
Syksy tuo pimeän ja kylmän. Toisaalta, valo loistaa pimeässä vielä kirkkaammin, vielä palavammin. Voi pukeutua vähän rennommin, voi sytyttää öljylyhtyyn valon ja pitää jaloissaan puolisukkia. Voi lukea kirjoja, joita ei ole vielä lukenut. Voi painautua rakkaansa syliin ja tuntea lämmön. Voi painaa mieleensä kaikki ruskan värit.
Valo loistaa pimeässä vielä kirkkaammin, vielä palavammin.
Kolean keskellä voi aavistaa Jumalan käden suojanneen. Ja jos unelmat käyvät toteen, vaikka harvinaista se täällä onkin, voi aavistaa enkelin koskeneen. Voi tuntea elämän hetkissä Jumalan läheisyyttä. Saa tietää, että kannetaan.
Uintiretket iltaisin, olen nähnyt siellä tähdet, aistinut hiljaisuuden. Nähdä vielä senkin hetken, kun jääkansi peittää järven. Ihmetellä vain ja kiittää Herraa, joka on pimeyttä ja pahaa suurempi. Herrani ja Vapahtajani kantaa. Pimeästä katson valoon.
”Kun lähetät Henkesi, se luo uutta elämää, näin uudistat maan kasvot.” (Ps.104:30)
Kirjoittaja on Vihdin seurakunnan pastori.