Uudet hyvinvointialueet aloittavat toimintansa kolmen kuukauden kuluttua. Vuoden alusta alkaen Vihdin sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastuspalveluista vastaa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue. Uudistus on valtavan suuri eikä edes sote-henkilöstö, puhumattakaan palvelujen käyttäjista tunne uudistuksen muuttuvia käytäntöjä.
Vihtiläiset eivät näytä uskovan palveluiden paranemiseen. Vihdin Uutiset kysyi viime viikolla verkkokyselyssä vihtiläisten ajatuksia sote-palveluista ja siitä, miten he uskovat palveluiden muuttuvan vuoden alusta. Vastanneista yli 60 prosenttia uskoi palveluiden vain heikkenevän uudistuksen myötä (lue juttu sivulta 4).
Valtaosa vastaajista kertoi myös olevansa tyytymätön nykyisiin sote-palveluihin. Eniten kritiikkiä annettiin hammashoitoon pääsystä ja takaisinsoittojärjestelmästä. ”Kaksi kertaa annettu puhelinaika, että lääkäri soittaa. Ei soittanut kummallakaan kerralla”, kertoi yksi vastaajista.
Vihtiläiset eivät näytä uskovan palveluiden paranemiseen.
On ymmärrettävää, että vuoden alusta tapahtuvaan muutokseen liittyy huolia ja epäilyjä. Kun sosiaali- ja terveysalan ja pelastustoimen kaikki palvelut henkilöstöineen siirretään uudelle hyvinvointialueelle, on mahdollista, että alkuvaiheessa pitää varautua ongelmiin.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialuejohtaja Sanna Svahn totesi viime viikolla verkossa pidetyssä kansalaisinfossa, että tavoitteena on mahdollisimman pieni muutos kansalaisille vuodenvaihteessa. ”Jos te asukkaat ette huomaa muutoksia teidän nykyisissä palveluissa, niin sitten me ollaan onnistuttu”, hän totesi.
Käynnistysvaiheiden jälkeen sote-uudistus pyrkii kaventamaan terveyseroja ja tarjoamaan yhdenvertaisia palveluita asuinpaikasta riippumatta. Jotkut asiantuntijat arvelevat, että hyvinvointialueita joudutaan jatkossa yhdistämään ja käyttöön otetaan uuteen teknologiaan perustuvia menetelmiä, esimerkiksi telelääketieteen sovelluksia, pyörillä liikkuvia palveluja ja etälääkäripalveluita.
Todennäköisesti palvelun käyttäjä marssii vuoden vaihteen jälkeen entiseen terveyskeskukseen eikä huomaa muuta eroa kuin että pääovelle on ilmestynyt uusi hyvinvointialueen kyltti.
Kirjoittaja on Vihdin Uutisten ja Luoteis-Uusimaan päätoimittaja.