Vihti kk:n koulun kasvatit muistavat keittiön kivan emännän, Eeva Kalliorinteen, äitini.
Äiti on jo kauan katsonut minua peilistä. Sisäinen keskusteluni äidin kanssa on yhä viikoittaista.
Äidin ääni kasvattaa minua vieläkin. Elämän tärkeiden asioiden pohdiskelu hänen kanssaan jatkuu yli kuoleman rajan.
Läheiset muistavat Eevan lämmön ja auttavaisuuden. Erityisesti hän oli suuri lasten ja eläinten ymmärtäjä ja rakastaja.
Äidin kieli oli legendaarista. Hän viljeli tunteikkaasti artikuloiden hokemia, vanhan kansan sutkautuksia, joista en tiedä olivatko ne ihan omakeksimää läppää vai vihtiläisiä sananparsia.
Nykyajassa äiti olisi loistava somealustojen sisällöntuottaja, viestintänsä oli silkkaa meemiä.
Suosikkejani ovat parisuhdeneuvot ”Kun on lähellä puskee, kun on kaukana ammuu” sekä ”Jos haluat haukkuja, mene naimisiin. Jos haluat kiitosta, odota kuolemaa."
Laiskuus meillä diagnosoitiin ”Taitaa olla lorvikatari”, pienen kotimme ruuhkatilanteet selitettiin ”Ei se ole tiellä, kun on kynnyksellä”.
Kauppa, jossa kirkolla kävimme, oli ”Kentrum” ja harmitukselle sihaistiin ”Paskan huoli”.
Vanhemmiten mummo radikalisoitui kevyesti, olihan hän aina ollut perso uusille vaikutteille ja näkökulmien moninaisuudelle.
Vaikuttavin lohkaisu äidin suusta tuli aikuiselle minulle. Tästä tuli elämäohjeeni ja haluan jakaa sen nyt mietittäväksi: ”Sinä et saa olla kehityksen jarruna. Maailman pitää mennä eteenpäin! Sinä et saa olla se itsekäs, joka laittaa kapuloita elämänkulun rattaisiin.”
Eeva Kalliorinteen kuolemasta on 10 vuotta.
Kirjoittaja on vanha- ja kesävihtiläinen, Instagramissa @erilainen_muori