Mikä yhdistää itsekeskeisiä johtajia ja erityisesti itsevaltaisia diktaattoreita? Iso ego-ongelma, ihailun kaipuu ja riippuvuus vallantunteesta.
Yksi ihmiskunnan suurimpia uhkia on se, että valta-asemiin pääsee kehittymättömiä ja egoistisia ihmisiä. Tällaiset ihmiset saavat paljon pahaa aikaiseksi, kuten parhaillaan näemme Ukrainassa tapahtuvan.
Ego-ongelman tunnistaa muun muassa henkilön tarpeesta korostaa hierarkioita ja alistavia rakenteita. Ongelman tunnistaa persoonallisesta jäykkyydestä, joustamattomuudesta ja taipumuksesta jyrätä toisten mielipiteet. Jos ihminen suuttuu ja loukkaantuu helposti, on se merkki ego-ongelmaisuudesta.
Ego-keskeinen johtaja kerää ympärilleen hännystelijöitä.
Jotkut saattavat erehtyä pitämään ego-ongelmaisia vahvoina johtajina. Osaavathan he ilmaista vahvasti mielipiteensä ja edetä järkähtämättömästi ja keinoja kaihtamatta tavoitteisiinsa.
Todellisuudessa egon korostus on heikkoutta ja itsetunto-ongelma. Ego-ongelmaiset nauttivat kuullessaan kehuja ja ihailuja, mutta menevät suunniltaan, kun joku vähänkin arvostelee heitä.
Ego-keskeinen johtaja kerää ympärilleen hännystelijöitä, jotka kehuvat ja tukevat johtajansa tunne-elämää. Tällaiset johtajat eivät siedä kriittisiä ajatuksia, jotka poikkeavat johtajan omasta ajattelutavasta.
Ego-ongelmainen ajaa usein vain omaa ja lähipiirinsä etua. Hän ei kykene edistämään laajempaa yhteistä hyvää, sillä se vaatisi nöyrtymistä, omista tavoitteista joustamista ja kenties jopa vallasta luopumista.
Mitä enemmän maailmassa on ego-häiriöisiä ihmisiä, sitä enemmän ongelmia esiintyy yhteiskunnan eri tasoilla ja jopa valtioiden välillä. Siksi valitsijoiden ja äänestäjien pitäisi hakea hyviä, yhteistä etua ajavia ja kypsiä johtajatyyppejä.
Hirmujohtajista hiljakkoin kirjan kirjoittanut huippututkija Brian Klaas esittää, että valta-asemiin pitäisi rekrytoida ihmisiä eri konstein kuin nyt. Hän esittää Helsingin Sanomien haastattelussa, että johtotehtäviin pyrkiville tulisi tehdä psykologisia selvityksiä, samaan tapaan kuin poliiseille. Lisäksi hän esittää, että ennen virkaan astumista johtajien pitäisi läpikäydä psykologista koulutusta, koska tiedetään, miten rajusti valta mieleen vaikuttaa.
Kirjoittaja on Vihdin Uutisten ja Luoteis-Uusimaan päätoimittaja.