Turvallisuusasiat ja turvallisuuspolitiikka kiinnostavat tässä hetkessä poikkeuksellisen paljon. Vastaavaa kiinnostusta en ole nähnyt, vaikka turvallisuusasioiden parissa olen työskennellyt 25 vuotta. Syynä on turvallisuusympäristömme merkittävä muutos lyhyessä ajassa.
Turvallisuustilanne herättää monissa huolta ja menee ihon alle. Pelottaakin. Ymmärrettävästi. Elämme poikkeuksellista aikaa. On muistettava, että turvallisuus on ensisijaisesti tunne – vaikka kuinka rationaalisesti yrittäisimme asioita ajatella. Yhteiskunnan vakaus ja yksilön henkinen hyvinvointi ovat riippuvaisia juuri turvallisuuden tunteesta. Turvallisuuden tunne on yhteiskuntarauhan edellytys
Suomen ja suomalaisten vahvuus on aina ollut yhdessä tekeminen ja yhteiskunnan kriisinsietokyky. Yhteishenkeä ja resilienssiä nyt tarvitaankin. Yhdessä pärjäämme. Tähän hetkeen viisi isänmaallista tekoa jokaiselle turvallisuuden tunteen vahvistamiseksi.
1. Kokemus yhteisöllisyydestä ja ettei jää yksin on hyvin keskeinen. Turvallisuuden tunteeseen vaikuttaa voimakkaimmin oma lähipiiri sekä arjen rutiinit ja ilot. Tähän voimme jokainen vaikuttaa. ”Kaveria ei jätetä” on viisautta edelleen. Pidetään huolta toisistamme ja itsestämme.
2. Rehellisen, realistisen ja luotettavan viestinnän merkitys korostuu. Viestinnän merkitys turvallisuuden tunteeseen informaatioyhteiskunnassa hyvin tärkeä. Ikäviäkään asioita ei tule hyssytellä, mutta ei myöskään panikoida. Rehellisyys ja realismi luovat viestinnässä turvaa.
3. Erityisesti tässä ajassa tarvitaan jokaiselta lähdekriittisyyttä ja medialukutaitoa. Monenlaista informaatiota ja mielikuvavaikuttamista on nyt liikkeellä. Turvallisuuden tunnettamme pyritään tarkoituksella horjuttamaan väärällä tiedolla. Tiedon jakamisessa oltava valppaana.
4. Tekeminen luo pragmaattisille suomalaisille turvallisuutta. ”Mitä minun nyt kannattaa tehdä ja varautua” on yleisin minulta kysytty kysymys. Selkeät toimintaohjeet järkevään tekemiseen luovat turvallisuuden tunnetta. Kotivara 72 tuntia kuntoonlaittamisella voi aloittaa.
5. Muistetaan, että olemme Suomessa varautuneet, meillä on vahva puolustuskyky, korkea maanpuolustustahto, ammattitaitoiset turvallisuusviranomaiset ja sitkeyttä. Emmekä ole yksin.
Valppaana toki pitää olla ja tässä hetkessä päättäväinen. Toivoa pidettävä yllä realistisesti, se ei saa kadota. Hyvin meidän käy.