Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Rakkaus kuuluu kaikille

Muistathan äänestää! Vaalipäivä on sunnuntaina 20.11. ja jo sitä ennen voi äänestää ennakkoon. Seurakunnan toiminnan ja taloudenpidon kannalta on tärkeää, että mahdollisimman moni äänestää. Kirkkovaltuuston ja -neuvoston kokoonpanon on hyvä edustaa seurakuntalaisten näkemyksiä. Haluatko vaikuttaa siihen, miten noin kuuden miljoonan euron verokertymää käytetään Vihdin seurakunnassa? Vai haluatko jättää päätöksenteon muille äänestäjille?

Ryhmämme tavoitteena on yhteisöllinen kirkko. Yhteisöllisyys on yksi tärkeimmistä ihmisen perustarpeista. Jos ihminen ei koe olevansa yhteisössään oikeanlainen, hän kokee itsensä ulkopuoliseksi. Yhteisöllinen kirkko on rakennettu ”elävistä kivistä”! Kivet ovat kovin eri muotoisia ja näköisiä, mutta juuri siksi ne voidaan tarkasti sovittaa omille paikoilleen toisiaan tukemaan.

Seurakunnan henkilöstön ja luottamushenkilöiden tehtävänä on mahdollistaa seurakunnan toiminta ja päättää vastuullisesti taloudesta, mutta aktiivisia toimijoita voivat olla kaikki seurakuntalaiset. Hyvin yhdessä suunnitellut ja toteutetut jumalanpalvelukset, musiikki, kirkkotaide, kirkkorakennusten toimivuus ja tehokas viestintä ovat yhteisöllisen seurakuntaelämän edellytyksiä. Seurakuntalaisten aktiivisuutta tarvitaan yksinäisyyden lievittämisessä, pakolaisten vastaanottamisessa ja lähiyhteisöjen rakentamisessa. Lasten ja nuorten parissa tehtävä työ sekä diakoniatyön resurssit on turvattava. Kirkon ilmastotavoitteiden saavuttamisessa Vihdin seurakunnan tulee olla metsämaiden omistajana aktiivinen.

Vaaliryhmämme jokaisen ehdokkaan mielestä avioliiton kirkollinen vihkiminen on avattava myös samaa sukupuolta oleville pareille. Kirkolliskokous päättää asiasta ja kirkkovaltuutetut valitsevat Kirkolliskokouksen maallikkojäsenet. Näin asia koskee juuri seurakuntavaaleja. Luottamushenkilöt päättävät yhdessä kirkkoherran kanssa paikallisesti seurakunnan tilojen käytöstä. Mielestämme kirkkoneuvoston tulee seurata monien muiden seurakuntien päätöstä avata seurakunnan tilat samaa sukupuolta olevien parien vihkimiselle. Antaessasi äänen ryhmällemme, edistät tasa-arvon toteutumista kirkossamme. Suhteellisen vaalitavan vuoksi varmistat äänen menemisen yhdenvertaisuutta kannattavalle vain äänestämällä yhdenvertaisuutta kannattavaa ryhmää.