Epäonnistuneen viikon jälkeen tunnen itseni tyhjäksi ja väsyneeksi. Perfektionistisesta näkökulmasta asiat olisivat voineet mennä paremmin niin töissä kuin kotonakin. Illalla nukkumaan mennessä ajatukset saavat erilaiset mittakaavat ja pohdinnan hyrrä aloittaa pyörinnän. ”Mitä jos olisin toiminut toisin? Mitähän se toinen ajatteli kun? Ymmärrettiinkö minut oikein?”, sekalaiset arvostelevat ajatukset tulvivat mieleeni. Huudan ajatuksilleni kollegani sanat. ”Sinä riität”.
En kirjoita siitä mitä olen, olet tai olemme tehneet väärin. En kirjoita myöskään siitä, mitä kaikkea hyvää olemme jättäneet tekemättä elämässämme. Kirjoitan nyt siitä mihin minut, sinut on kutsuttu mukaan. Tämän sunnuntain tekstien sisältö kertoo, että sinut on kutsuttu ja sinä riität sellaisena kuin olet. Uskotko sinä sen?
Maailmassa totumme helposti näkemään itsemme saavutustemme kautta. Esimerkiksi se mitä saimme koulussa todistukseen numeroksi, tulee osaksi identiteettiämme tai se kuinka hienossa asunnossa elämme, kertookin siitä, kuinka hyviä ihmisiä olemme. Epävarmuus itsestämme ja tunteet riittämättömyydestä ovat arjessa tavallisia ikään katsomatta. Kuitenkin Jumalan läpiluotaava rakkaus meitä kohtaan on aivan toisenlaista. Jumalan rakkaus ei katso ulkoisia puitteita tai kunniakirjoja, vaan on jotain paljon syvempää.
Kristuksen ristintyön takia Jumalan kutsu lähtee jokaiseen osoitteeseen. Asuitpa sitten kadulla tai huvilassa, voit avata tuon kutsun.
Maailmassa totumme helposti näkemään itsemme saavutustemme kautta.
Kutsussa lukee:
”Rakkaalle lapselleni!
Minä olen luonut sinut juuri tuollaiseksi. Sinä olet ihme ja minun rakas lapseni. Siksi olen kutsunut sinutkin taivaanjuhlaan. Taivaankoti on jokaisen, joka uskoo. Taivaankodissa ei arvostella tai katsota vinoon. Siellä jokainen saa päälleen juhlavaatteet ja nenäliinatkin ovat vain onnenkyyneleitä varten.
Ota mukaan vain itsesi, kaikki muu on turhaa.
Minä odotan ja otan sinut avosylin vastaan.
Terveisin. Isä Jumala”
Kirjoittaja on Vihdin seurakunnan nuorisotyönohjaaja.