Olemme syöksymässä kohti taloudellisesti epävarmoja aikoja, siksi seurakunnan pitäisi erityisesti lisätä resursseja lapsi- ja nuorisotyöhön. Samoin diakoniatyö vaatii lisäresursseja edes hiukan lievittämään oloja taloudellisen iskun kohdanneita, unohtamatta palveluja ja toimintaa lisääntyvässä ikäihmisten väestönosan parissa.
Suomalaisille luterilainen kirkko ja yhteisö on viime vuosikymmeniin asti ollut yhdistävä ja yhteenkuuluvuuden tuoja, unohtamatta sen tärkeää roolia kansan sivistystyössä. Erityisesti nyt mennessämme talous- ja turvallisuuspoliittisesti kohti epävarmoja aikoja, kirkon roolia yhteisöllisyyden tuojana on vahvistettava ja sen tulee lunastaa jälleen paikka Suomen kansan turvana ja vahvistaa kansan uskoa paremmasta huomisesta.
Viime vuosina kirkkoomme on pesiytynyt vieraita, kristilliseen yhteisöön kuulumattomia ismejä, jopa tuulahduksia kulttuurimarxsismista. Tämä on hyvin vaarallista kirkollemme, sillä kaikki tiedämme mitä Marx oli mieltä uskonnosta. Tällä leväperäisyydellä on myös kadotettu paljon seurakuntamme jäseniä.
Seurakunnan päätöksentekoon pitää saada avoimuutta ja päästävä eroon pienen piirin tyranniasta, jossa kirkkovaltuustolle on jätetty pelkkä kumileimasimen osa. Kiireessä nuijitaan päätökset pöytään ja erimielisiä puheenvuoroja ei “luvata”. Ei pidä unohtaa, että kirkkovaltuusto on seurakuntamme ylin päättävä elin.
Konservatiivit keskellä kirkkoa