Olin pikkujouluissa, joissa monet eivät vielä juuri tunteneet toisiaan. Tutustuaksemme paremmin aloimme kysellä toisiltamme kysymyksiä. Yksi kysymyksistä oli: ”Kuka pitää läheisyydestä?” Käytännössä tällä tarkoitettiin: ”Ketä saa halata?” Jokainen tässä keskustelussa mukana ollut nosti kätensä ylös. Totesimme, että suomalaisessa kulttuurissa kavereiden välinen fyysinen läheisyys ei aina ole itsestäänselvyys.
Jäin tämän jälkeen pohtimaan läheisyyden merkitystä Suomessa, etenkin joulun aikaan. Helposti päällimmäisinä mielikuvina joulusta nousevat lahjavuoret, kiire ja juhlaruuat, mutta ainakin itselleni joulussa tärkeintä ovat juurikin läheisyys, rauha ja syvemmät yhteydet. Sukulaisten näkeminen, yhteiset perinteet, auttaminen, antaminen ja aatteet.
Tunnustan aloittavani joululaulujen kuuntelun usein jo lokakuun puolella, koska rakastan niiden tunnelmaa. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat kauniit perinteiset mollivoittoiset joululaulut. Suomalaisten joululaulujen surumielisyydelle naureskellaan usein, mutta mielestäni laulut kertovat myös muusta kuin vain pimeydestä ja kurjuudesta.
Joululaulujen aiheena on yksinäisyys, kaipuu ja läheisyys. Yksinäinen ja koditon varpunen saa lapselta pyyteettömästi siemeniä. Yksinäinen tonttu pohtii, minne sen seuraamat ihmissukupolvet katoavat ajan saatossa. Yksin jäänyt lintu kaipaa takaisin pohjoiseen Suomeen. Lempijoululaulussani pyydetään taivaan valoa ja rauhaa päälle maan.
Sama teema toistuu myös uudemmissa joululauluissa. Suvi Teräsniska kertoo yksinäisestä mummosta, jonka joulun kohokohta on lastenlasten puhelinsoitto etelästä. Haloo Helsinki laulaa: ”Tahtoisin päästä sua halaamaan / Tänä vuonna tämän joulun kanssas jaan”.
Siksi haluankin esittää itse kullekin säädylle haasteen tähän joulunaikaan: näytä läheisillesi, tai miksei vaikka tuntemattomille, välittäväsi heistä. Kysele kaverin kuulumisia, soita henkilölle, johon et pidä tarpeeksi yhteyttä, tai halaa lähimmäistäsi.
Kirjoittaja on Vihdistä kotoisin oleva opiskelija.