Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päätoimittajalta Voisiko kuolema jäädä huomaamatta Vihdissäkin?

Viime viikolla monia kohahdutti uutinen Helsingin Kalasataman työpaikkaravintolan vessasta löytyneestä ruumiista. Kaupungin työntekijänä työskennellyt mies oli ennättänyt olla kuolleena vessassa viikon verran ennen kuin hänet löydettiin.

Samalla viikolla uutisoitiin, että Jyväskylässä kerrostaloasunnosta oli löytynyt kuolleena pariskunta. He olivat todennäköisesti olleet kuolleena asunnossaan viikkoja ennen kuin naapuri lopulta havahtui hajuhaittoihin ja ilmoitti poliisille.

Tapaukset herättivät keskustelua siitä, miksei kuolleita löydetty aiemmin. Miten on mahdollista, että kaupungeissa, missä ihmiset ovat toistensa ympäröimiä, joku voi vain kadota pitkäksi aikaa ja unohtua niin, ettei kukaan edes huomaa etsiä?

Kyselenkö kohdatessa kuuluisia, vai tuijotanko mieluummin puhelinta?

Voisiko sama tapahtua myös Vihdissä?

Vihdissä on paljon yhteisöllisyyttä ja ihmiset todennäköisesti tuntevat enemmän toisiaan kuin isommissa kaupungeissa. Mutta täälläkin jokaisen on hyvä pohtia, mikä on oma suhteeni naapureihin. Tiedänkö ylipäätään, keitä naapurissa asuu?

Olenko vaivautunut tutustumaan ja esittäytymään? Kyselenkö kohdatessa kuulumisia, vai tuijotanko mieluummin puhelinta?

Suomalaisilla on tapana kunnioittaa viimeiseen asti toisen henkilön reviiriä. Pelätään tulemasta liian lähelle, ettei vaan häirittäisi kenenkään yksityisyyttä tai koettaisi torjutuksi tulemisen tunnetta.

Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa varotti Helsingin Sanomien haastattelussa (13.1.), että liiallinen yksityisyyden kunnioittaminen voi muuttua välinpitämättömyydeksi. Hänen mukaansa olisi tärkeää pysytellä edes jokseenkin kartalla ympärillä olevien ihmisten voinnista ja elämästä.

Hän muistuttaa, että toisista huolehtiminen on myös riskien ottamista. Ainahan on mahdollista, että utelut voinnista otetaan loukkauksena tai tunkeiluna. Professori kehottaa silti pitämään toisia positiivisella tavalla silmällä. Mikään viranomaisapu ei korvaa toisista välittämisen kulttuuria. Huolenpito naapureista on yhteiskunnassa täydentävä ”palvelu”, josta hyötyy jokainen.

Kirjoittaja on Vihdin Uutisten päätoimittaja.