Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päätoimittajalta Päivi Kallo Kaisa-nukkeni on vihtiläistä Dollytex-historiaa

Kaisa-nukke on jo reippaasti viisikymppinen ja siinä näkyvät elämän jäljet. Koira on pureksinut sen sormia. Kerran se unohtui ulos pakkaseen, ja sen otsaan tuli halkeama. Nukke on nimittäin kovaa muovia, ei nykyajan babybornpehmoista laatua. Se istuu jämäkästi, sillä sen jalat ja kädetkin liikkuvat. Pääkin kääntyy haluttuun suuntaan.

Joku on repinyt nukelta ripset, ja sen muuten vahvat hiukset ovat otsalta harventuneet. Arvatenkin olen kantanut isokokoista nukkea mukanani hiuksista pitäen. Kaisa on nukeksi iso, pikkulapsen kokoinen, pituuttakin puolisen metriä.

Sain Kaisan yksivuotislahjaksi 1960-luvun puolivälissä. Kaisa kuten minäkin olemme syntyjään vihtiläisiä. Asuimme Nummelassa, ja kaisoja syntyi tuohon aikaan liukuhihnalla Vihdin kirkonkylässä Dollytex-nukketehtaassa.

Vuonna 1952 perustettu Dollytex ryhtyi valmistamaan nukkeja nimenomaan muovista 1950-luvun lopulla ja suosio oli niin valtaisa, että yritys rakensi uuden suuremman tehtaan Kirjavanjoen rantaan 1962.

Nukketehdas on osa vihtiläistä kiinnostavaa yrityshistoriaa yhdessä harmooni- ja limonaaditehtaiden kanssa.

Vihdin museo on muuttanut Pikku-Pappilasta kirkonmäen juurelle entiseen kunnantaloon, jossa viimeksi toimi kirjasto. Kuntala on rakennettu 1911, joten jo rakennus itsessään huokuu paikallishistoriaa.

Museon viralliset avajaiset ovat kevään kuluessa, joten vielä hetki pitää odottaa ennen kuin pääsee tutustumaan uusittuun perusnäyttelyyn tai ihailemaan juhlasalin korkeutta, pylväitä ja lehteriä.

Se jo kuitenkin tiedetään, että museokaupan vitriinissä on monta minun Kaisaani moninverroin hyväkuntoisempaa nukkea. Nekin on tehty alkuperäisillä Dollytex-muoteilla.

Kirjoittaja on Vihdin Uutisten vt. päätoimittaja.