Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päätoimittajalta Päivi Kallo Onnittelukäynnillä Kuuselan tilalla – kansanedustaja puhuu tärkeimmästä, perheestä

Kuuselan tilan päärakennuksen oven avaa hymyilevä tuore kansanedustaja. Emme ole ensimmäiset onnittelijat, puhelin on soinut niin aikaisin aamusta kuin rohkeimmat ovat kehdanneet soittaa.

Eerikki Viljasen olemuksesta ei maanantaina iltapäivällä näy väsymys, vaikka hän on vielä vaalivalvojaisten jälkeen ja muun perheen nukkuessa päivittänyt Facebook-sivunsa aamun tunteina kello 03.31:

”Sukupolvien ajan on tästä tuvasta lähdetty yhteisiä asioita hoitamaan. Ensi viikolla täältä lähdetään kolmatta kertaa eduskuntaan, kansanedustajan valtakirjaa tarkastuttamaan (isäni 1991) ja minä (2015, 2023).”

Ennen kuin istahdamme kahvikupin äärelle puimaan vaalimenestystä Eerikki Viljanen puhuu tärkeimmästä – perheestä ja eritoten 6- ja 8-vuotiasta pojistaan. Poikien touhuissa ja riemukkaissa oivalluksissa on isälläkin hymyssä pitelemistä.

Pojat pujahtavat kuin huomaamatta sivulauseeseen silloinkin kun Viljanen kertoo vaikkapa vaalitilaisuuksistaan. Tuolloin oli ollut kiire kotiin lukemaan iltasatua.

Eerikki Viljanen, syntyperäinen vihtiläinen Oinasjoelta, astelee Arkadianmäelle töihin nyt toistamiseen yhden välikauden jälkeen. Välivuosiin mahtuivat maatilan uudistukset, korona ja lapsiperhearki. Aistittavissa on ns. onni onnettomuudessa: isällä oli enemmän yhteistä aikaa pikkupojille, kuin hektisinä kansanedustajapäivinä todennäköisesti olisi ollut mahdollista.

Kansanedustajuus sopii nyt perheen ja tilan pyörittämisen arkeen. Järjesteltävää toki on ja apukäsiä tarvitaan, mutta se oli tiedossa jo ehdokaspapereita allekirjoitettaessa.

Kansanedustaja asettautuu vierailun päätteeksi kotitalon edustalle kahden nuoren puun luo toimittaja Marja Keski-Luopan kuvattavaksi. Puihinkin liittyy tarina – kuinkas muuten – omista lapsista: kummallekin pojalle on istutettu omansa, toiselle omena-, toiselle luumupuu.

Kirjoittaja on Vihdin Uutisten vt. päätoimittaja.