Ikäkö sen on saanut aikaan, mutta rakastan vanhoja valokuvia. Tiedättehän, mustavalkoisia tai kellastuneen hailakoita värivalokuvia. 1920-luvulle ulottuvat perintöalbumit ovat säännöllistä iltalukemista. Vielä tunnistan melko hyvin kuka on ennen sotia otetuissa kuvissa kenenkin veli tai sisar, vaikka kaikkien kuvien alla ei nimiä olekaan.
Minua nuoremmille kuvat ovat pian vain pelkkiä kauniita kuvia, joista tunnistettava historia on kadonnut.
Olen mukana useassa Facebook-ryhmässä, jossa jaetaan paikallisia vanhoja valokuvia. Parasta on, ettei näissä ryhmissä tarvitse – kuten vanhoissa paperikuvissa – käyttää suurennuslasiakaan: kännykän näytössä voi kuvien yksityiskohdat suurentaa vähän vanhemmallekin silmälle sopivaksi.
Paikalliset muistot ovat kiinnostavia silloinkin, kun en yhtään tiedä keitä kuvissa on.
VIHTI - Vanhat historialliset valokuvat! on yksi suosikeistani. Perhe nauttii 1920-luvun lopulla Tervalammen kartanon pihapiirissä kesäpäivästä, aikuiset kahvipöydän ääressä, lapset ovat asettuneet nätisti nurmikolle istumaan.
Olkkalassa nuoret aikuiset viettävät kesäpäivää 1910-luvulla. Kuvaan on ryhmitytty rennosti nurmelle, osa loikoilee olkihatuissa ja näyttäisi uloskannetulla pöydällä olevan olutpullokin.
Nummelan piste 1950-luvulla. Ei ole Meritien siltaa, rautatien yli kulkee hiekkatie kohti pisteen Shelliä. Taustalla edelleen olemassaolevat silloinen Auran funkiskiinteistö ja Vihtkarin talo.
Olen asunut pikkulapsena Karkkilassa, kouluiän Vihdissä ja nykyisin Lohjan puolella, joten jokaisesta näiden kuntien ryhmästä toivoo löytävänsä myös yllätyksen: jospa kuvasta tunnistaisikin sukulaisen tai tuttavan – tai ainakin itselle tutun paikan lapsuusvuosilta.
Erityisen ihanaa on lukea paikallisten muistoja kuviin liittyen – silloinkin, kun en yhtään tiedä keitä kuvissa on. Vain muutamankin sanan mittaiset muistelot kasvavat mielikuvissa sanoja suuremmiksi tarinoiksi, jotka kiinnittyvät kulloisenkiin paikkaan.
Paikallishistoriaa parhaimmillaan.
Kirjoittaja on Vihdin Uutisten vt. päätoimittaja.