Vihdin Keskusta on erityisen huolissaan siitä, että perusterveydenhuollon palveluihin pääsy niin Vihdissä kuin muuallakin Länsi-Uudellamaalla kestää aiempaa pidempään. Pahimmillaan lääkereseptin uusimista joudutaan odottamaan viikkoja, hammaslääkäreiden jonot kiireettömässä hoidossa ovat kuukausia ja lääkärin vastaanotolle ei välttämättä pääse kuin akuuteissa asioissa. Pitkät jonotusajat saattavat pahentaa terveysongelmia ja kasvattaa kustannuksia.
Hoidon laatu on meillä hyvällä tasolla ja se saa usein paljon kiitosta. Hoitoon pääsemisen nopeuttamiseen tarvitaan kuitenkin huomattavia parannuksia. Vihdin Keskusta vaatii, että vastaanottopalveluiden organisointia tehostetaan Länsi-Uudenmaan alueella entisestään. Hoidon tarpeen arviointiin on oltava riittävät resurssit, jotta ensimmäinen yhteydenotto ja ajanvarauksen varmistuminen kiireettömässäkin asioinnissa tapahtuu saman päivän aikana.
On myös tärkeää, että hoitojonojen lyhentämiseen puututaan nopeasti ja tehokkaasti, jotta terveysongelmat voidaan hoitaa ajoissa. Erikoissairaanhoidon osalta tilanne on jo kärjistynyt siihen, että hoitoon pääsy Uudenmaan alueella kestää pahimmillaan yli puolivuotta. Ei anneta perusterveydenhuollon tilanteen ajautua samaan.