"Lupaan, että on antoisaa" – MLL järjestää vanhemmuusryhmän

Jaana Haaparanta kertoo, että ABC-vanhemmuusryhmässä lapsiperheiden arkea lähestytään käytännönläheisesti. Maija-Liisa Nyman

Maija-Liisa Nyman

Arjen helpotusta ja inhimillisyyttä vanhemmuuteen. Näitä Mannerheimin Lastensuojeluliiton perhetoiminnan koordinaattori Jaana Haaparanta haluaa tarjota vanhemmille matkaeväiksi ABC-vanhemmuusryhmästä.

Uusi ABC-vanhemmuusryhmä käynnistyy Nummelassa maaliskuussa ja ilmoittautuminen siihen on käynnissä. Ryhmään otetaan enintään kymmenen osallistujaa. Ryhmä pidetään tietoisesti pienenä, jotta halutessaan jokaisella on aikaa puhua.

– Tiedusteluja on tullut, mutta osallistujia mahtuu vielä. Mikäli pysähtyminen vanhemmuuden äärelle kiinnostaa, kannattaa heittäytyä mukaan. Lupaan, että on antoisaa, Haaparanta sanoo.

ABC-vanhemmuusryhmä on tarkoitettu 3-12 -vuotiaiden lasten vanhemmille. Ryhmään voi tulla äiti tai isä tai molemmat. Vanhemman on myös mahdollista osallistua ryhmään esimerkiksi isovanhemman kanssa, jos tämä on tiiviisti mukana perheen arjessa.

Ryhmä tapaa neljästi ja kullakin tapaamiskerralla keskitytään eri aiheeseen.

Ensimmäisellä kerralla aiheena on rakkauden osoittaminen. Toisen tapaamisen teemana on läsnä oleminen ja kolmannella rennompi vanhemmuus. Viimeisellä kerralla puhutaan siitä, että kannattaa miettiä, mistä lasten kanssa riitelee.

Jaana Haaparanta kertoo, että tapaamisten välissä osallistujat tekevät kotiharjoituksia.

– Ne ovat arkisia harjoitteita, joita jokainen tekee omalla aikataululla ja omien voimien mukaan.

Ryhmän tarkoituksena on tuoda konkreettisia käytännön ideoita perheiden arkeen, ja Haaparanta sanoo, että ohjauksen taustalla on tutkittua tietoa.

ABC-vanhemmuusryhmät on kehitetty Ruotsissa. Vihdissä ensimmäinen ABC-ryhmä järjestettiin elo-syyskuussa.

Haaparanta sanoo, että kokemukset ensimmäisestä ryhmästä olivat hyvät. Ryhmään osallistui kuusi vanhempaa.

– Heiltä kuulimme kommenttia, että kaikkien vanhempien pitäisi päästä tänne.

Haaparanta ohjaa ryhmää yhdessä Johanna Pirisen kanssa. Toiminnan järjestää MLL:n Uudenmaan piiri.

Ajankohdat

ABC-vanhemmuusryhmä tapaa neljänä maanantai-iltana: 9.3., 23.3., 6.4. ja 20.4. Tapaamisaika on kello 17 - 19.30, ja tapaamispaikka on Karviaisen Kymppi (Ojakkalantie 10, Nummela).

Ilmoittautumiset ja tiedustelut maanantaihin 24.2. mennessä Jaana Haaparannalle sähköpostitse jaana.haaparanta@mll.fi tai soittamalla tai laittamalla vaikka tekstiviestiä numeroon 044 7415376.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kahvia ja tuolijumppaa – ViaDia Senioritalo avautui maanantaina
  2. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"
  3. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  4. "Haluamme painottaa varovaisuutta kontakteissa" – Epidemiatilanne ennallaan Karviaisen alueella
  5. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  6. Intiimiä keikkatunnelmaa: Elina Valkea esiintyy Vihti Livessä
  7. TUUMITTUA: Älä piilottele ”huonojakaan” ideoita
  8. Sydämellä työtänsä tehnyt musiikin vihtiläinen moniottelija Martti Kilpeläinen on poissa
  9. PÄÄKIRJOITUS: Työllisyyden synkkä kevät
  10. Kuka on vienyt Vihtiä maailmankartalle? Ehdota hänelle puuta Vihdin Menestyjien puistoon
  11. Omakotiliitto: Suurimmat mökkikunnat rahastavat mökkiläisiä yhä enemmän – Kallein mökkikunta veloittaa tuplasti maksuja halvimpaan verrattuna
  12. Kotimainen kilpagolfkausi starttaa Vihdistä – Hill Side Golfin osakilpailua seurataan suorana ensi viikonloppuna
  13. Raidejokerin tuplaraidetta valettu paikoilleen reilut 500 metriä, rakentaminen aikataulussaan – "Negatiivistakin palautetta tulee, mutta pääasiassa kaupunkilaiset ovat ottaneet rakentamisen hyvin vastaan"
  14. Uuden K-Market Hiidenrannan kauppiaiksi Antti ja Niina Raiski
  15. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.