Porojen lisäruokinta on nykyisin arkipäivää – merkitys huomattiin jo 800 vuotta sitten

Nykyään porojen lisäruokinta on tavallista, sillä ilmastonmuutos, porojen määrä ja maankäytön muut muodot rasittavat talvilaitumia. Pirjo Kamppila

Eija Marja-aho

Oulun yliopiston arkeologit ovat selvittäneet yhdessä pohjoismaisten tutkijoiden kanssa, että poron lisäruokinta alkoi paikoitellen jo 800 vuotta sitten.

Aiemmin ei ole tiedetty, milloin poron lisäruokinta on alkanut.

Tutkimuksessa tarkasteltiin arkeologisten luulöytöjen stabiili-isotooppikoostumusta. Luulöydöt olivat peräisin Pohjois-Suomesta ja Pohjois-Ruotsista ja ajoittuivat 1200-luvulta 1600-luvulle.

Ajanjakso on erityisen mielenkiintoinen poronhoidon historiassa, sillä tänä aikana poronhoidosta kehittyi monin paikoin saamelaisyhteisöjen pääelinkeino. Poronhoidon käytännöistä tällä ajanjaksolla tiedetään kuitenkin vain vähän.

Nykyään porojen lisäruokinta on tavallista, sillä ilmastonmuutos, porojen määrä ja maankäytön muut muodot rasittavat talvilaitumia. Perinteisessä, 1900-luvun alun poronhoidossa oli tavallista antaa poroille vaikeina talvina lisäruokaa, kuten kerppuja, heinää tai jäkälää. Lisäruokinnan varhaisempia vaiheita ei kuitenkaan ole aiemmin tunnettu.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut