Älykellojen suosio kasvoi huikeasti, myös isot televisiot ovat jo valtavirtaa

Älykellojen myynti kasvoi huikeasti. Arkistokuva. Arkisto/ Martti Ratia

Klaus Nurmi

Älykellojen myynti paisui viime vuonna huikeat 90,1 prosenttia edellisvuodesta.

Suosion kasvua selittävät uusien mallien kehittyneet ominaisuudet ja se, että yhä useampi haluaa seurata esimerkiksi liikkumistaan ja palautumistaan.

Kaikkiaan kodin elektroniikan, tietotekniikan, mobiililaitteiden sekä isojen ja pienten kodinkoneiden myynti kasvoi viime vuonna 3,7 prosenttia, tiedottaa Elektroniikan Tukkukauppiaat ry.

Pääkategorioissa eniten kasvoivat äänentoistolaitteet, 23,4 prosenttia, ja kodin pienkoneet, 10,3 prosenttia. Yksittäisten tuoteryhmien suurin voittaja olivat älykellot.

Televisioista suurin osa on jo 4k uhd -malleja, joiden myynti kasvoi kappalemääräisesti 14 prosenttia.

Suurten, 55- ja 65-tuumaisten televisioiden siivu myynnistä on jo vähän yli 60 prosenttia.

Pienten televisioiden myynti sen sijaan laski.

Televisioon liitettävien soundbar- ja soundbase-kaiuttimien myynti jatkoi kasvuaan 25,8 prosentin ja muiden kaiuttimien peräti 43,2 prosentin vauhtia.

Langattomien bluetooth-kaiuttimien myynti kääntyi sen sijaan laskuun.

Hifi- ja mobiilikuulokkeiden suosio on kasvanut entisestään ja yhä suurempi osa kuulokkeista on langattomia. Tietokone- ja pelikuulokkeiden myynti laski viime vuonna pari prosenttia.

Peilittömien järjestelmäkameroiden myynti nousi runsaat 17 prosenttia, mutta samaan aikaan peilietsinkameroiden myynti laski 29 prosenttia.

Koko kamerakauppa jatkoi supistumistaan seitsemän prosentin vauhdilla. Uutuusmallit nostivat hienokseltaan action-kameroiden myyntiä.

Isojen kodinkoneiden kauppa jatkaa tasaista kasvuaan asuntojen vilkkaan rakentamisen myötä. Eniten kasvoi erillisuunien ja keittotasojen, mikroaaltouunien ja pyykinpesukoneiden myynti. Kasvuprosentit ulottuvat kolmesta vähän yli seitsemään.

Pienistä kodinkoneista eniten nousi pölynimureiden myynti, liki 20 prosenttia. Etenkin robotti- ja varsi-imurit olivat suosittuja.

Parranajokoneiden ja karvanpoistolaitteiden myynti kasvoi runsaat kuusi prosenttia ja hammashoitotuotteiden 4,5 prosenttia. Kahvinkeittimissä nousua oli neljä prosenttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. DC3:lla voi jälleen lentää Nummelassa lauantaina – lentokenttä täyttää 80 vuotta
  2. Ajoneuvotekniikkaa esitellään elokuussa Nummelan lentokentällä kerran viikossa – autonostalgia herkistää tiistaisin
  3. Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  4. Vihdissä ja Karkkilassa ei ole viime aikoina löytynyt uusia koronaan altistuneita
  5. Legendaarisen kahvila-ravintolan uusi yrittäjä on vihtiläinen Taina Peltola – Hiidenpirtti avautui sopivasti kesäksi
  6. "Aforismit sulavat musiikkiin" – Pilvi Huhta ja Minka Heino esiintyvät yhdessä Wuosisadan Livessä, joka on nyt siirretty syyskuulle
  7. Pääkirjoitus: Väkivaltaa ja kaahailua
  8. Liikenteen tehovalvonnassa jäi kiinni lukuisia rattijuoppoja, sekakäyttäjiä ja huumaantuneita
  9. "Ikä ei ole este unelmien toteutukselle" – suomenhevosen selässä Hangosta kohti pohjoista
  10. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  11. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  12. ”Mustikat ovat kypsiä, ihanan isoja ja niin makeita” – Kauppa käy sosiaalisessa mediassa
  13. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  14. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  15. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.