Kokonaan käsityötä – Anita Käyhty inspiroitui 25 vuotta sitten englantilaisista häistä ja aloitti sokerikoristeiden tekemisen

Anita Käyhty tekee sokerikoristeita keittiössään. Kipinän koristeiden tekoon hän sai ollessaan sapattivapaalla Englannissa 25 vuotta sitten. Katja Juurikko

toimitus

Harmaahousuiset, ilmeikkäät sokerimassatontut seisovat rivistönä keittiön pöydällä. Ne ovat kouvolalaisen Anita Käyhtyn, 70, käsialaa ja aika uniikkeja.

– En ole vielä tähän päivään mennessä tavannut messuilla toista, joka tekisi koristeita myyntiin, hän sanoo.

Sokerikoristeet ovat syötäviä ja säilyvät hyvänä melkein ikuisuuksiin. Tonttujen lisäksi työhuoneessa syntyy kukkia, vauvoja, rippikoristeita, lemmikkejä, moottoripyöriä ja vaikka sokerinen logo lähihoitajaliitto Superin juhlakakkuun.

Kuva: Katja Juurikko Katja Juurikko

Työ on tarkkaa, sillä Käyhty maalaa ja viimeistelee kaiken käsin. Se antaa koristeelle viimeistellyn tunnun.

– Aina tässä on sydän mukana, mitään ei hutaista. Vieläkin on aina palo, että pääsisipä muiden töiden välissä koristeita tekemään. Tonttujen valmistuksen aloitan jo elokuussa, Käyhty kertoo.

Viime vuosina koristeidenkin maailma on muuttunut. Perinteisiä täytekakkukoristeita menee vähemmän. Sen sijaan tämän hetken hitti ovat numerotikkarit.

– Tikkareita ostavat syntymäpäiville vanhemmatkin ihmiset, sillä niitä on jopa 100-vuotiaalle. Tikkari on myös kiva lahja. Se ei jää mihinkään pölyttymään, vaan sen voi syödä heti, Käyhty sanoo.

Anita Käyhty innostui jo Kuva: Katja Juurikko Katja Juurikko

Sokerikoristeiden teosta Käyhty innostui 25 vuotta sitten, kun hän tutustui koristeisiin Englannin-matkalla.

– Ajattelin silloin, että tässä olisi vaikka mitkä mahdollisuudet; voisin vaikka aloittaa maahantuonnin. En kuitenkaan halunnut sitä. Nautin itse tekemisestä, käsityöstä. Se on minun juttuni, hän kertoo.

Siinä, miten brittiperinteen sokerikoriste löysi tiensä Käyhtyn intohimoksi, oli osuutensa myös sattumalla.

Käyhty oli sapattivapaalla Englannissa. Hän kaipasi uutta käsityöhaastetta, kunnes meni puolisukulaisen häihin ja näki koristeet.

– Tiesin heti, että tässä se on. Kirjoitin siskollekin, että nyt olen löytänyt bisnesidean. Hankin tarvikkeet ja pyysin tuttua englantilaisrouvaa opettamaan. Koristeet tuntuivat niin hienoilta, hän nauraa.

Anita Käyhty tekee koristeita monenlaisiin juhliin. Kuva: Katja Juurikko Katja Juurikko

Kotiin palattuaan Käyhty uurasti iltaisin töiden jälkeen. Uusia asiakkaita hän etsi puhelinluettelosta. Hän kiersi sieltä löytämissään osoitteissa.

Käyhty oli aina rakastanut käsitöitä, tehnyt viisivuotiaana patalappuja sarjatuotantona ja opettanut alakoulussa luokkakavereita. Sokerikoristeet tuntuivat nyt hyvältä haasteelta. Suomessa niitä ei tehnyt vielä kukaan.

Ensimmäinen tilaus tuli elimäkeläiseltä pitopalvelulta.

– Sitten kaikki innostuivat. Koristeita meni Lappiin, Raumalle, Pudasjärvelle ja muualle.

Ensin Käyhty teki koristeita päivätyön ohessa.

– Oli se aika rankkaakin. Kun työviikko loppui, pakkasin usein koristeet autoon ja ajoin lauantaiaamuna messuille, sunnuntai-iltaisin takaisin ja sitten maanantaina taas töihin. Mutta olin niin innostunut, Käyhty kertoo.

Tämän hetken hitti ovat numerotikkarit. Niitä löytyy numeroon 100 asti. Kuva: Katja Juurikko Katja Juurikko

Innostus ei ole vuosien varrella laantunut, päinvastoin.

Tarvikkeita ja valmiiksi tehtyjä koristeita Käyhtyllä on yksi huoneellinen: muotteja, sokerimassa- ja vaniljakreemijauhetta, karamellivärejä ja siveltimiä, vauvanvarpaita, kukkia, lemmikkejä, ylioppilaslakkeja ja tonttuja, laatikoittain.

Päivätyö on jäänyt, mutta Käyhty uskoo edelleen henkilökohtaiseen ja pienimuotoiseen. Hän maalaa jokaisen koristeen ja vie ne myös itse lähes kaikkiin kauppoihin.

– Monessa paikassa on jo vakiasiakkaita. Kauhajoen ruokamessuilla olen käynyt jo kaksikymmentä vuotta. Kun kävin Helsingissä messuilla, moni tuli ilahtuneena tervehtimään ja teki joka vuosi samat ostokset. On tärkeää olla läsnä, hän kertoo.

Tänäkin syksynä Käyhty suuntaa kolmille messuille. Monessa niistä sokerikoristeita osataan jo odottaa.

– Ne, joille ostettiin aiemmin vauvakoristeita, hakevat nyt samoja koristeita omille vauvoilleen.

Sokerimassasta saa tasaisen levyn pastakoneella. Kuva: Katja Juurikko Katja Juurikko

Kirjoittaja: Leena-Kaisa Laakso

Vinkkejä

Värjättyjä massoja ja sopivia muotteja saa isoimmista kaupoista. Kannattaa katsoa myös verkkokaupat.

Inspiraatiota voit hakea ohjevideoista.

Massaa voi myös itse värjätä karamellivärillä.

Jos haluat maalata itse koristeita, käytä kirkasta alkoholia veden sijaan. Se ei sulata sokerimassaa. Toimiva keino on esimerkiksi laittaa apteekin pipetillä pisara alkoholia alustalle, sekoittaa väri siihen ja ottaa siitä siveltimellä.

Massasta saat tehtyä tasaisen levyn pastakoneella.

Helppoja aloituskuvioita ovat esimerkiksi yksikerroksiset kukat. Niitä saat otettua muotilla levystä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Liikenteen tehovalvonnassa jäi kiinni lukuisia rattijuoppoja, sekakäyttäjiä ja huumaantuneita
  2. Katse välittää tunnetta ja ajatuksia – kymmeniä kasvokuvia näyttelyssä Vihdin pääkirjastossa
  3. Vapaaehtoiset turvaavat jälleen lasten kouluteitä Vihdissäkin
  4. Vihtiläisen Theodor Koskenniemen olympiakullasta 100 vuotta – ennätysmäärä juoksi kilpaa Jokikunnalla
  5. Nummelan Palloseura etenee tasaisesti sarjan kärjen tuntumassa – NuPS voitti vieraskentällä Herttoniemen Toverit
  6. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  7. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  8. Länsi-Uudenmaan poliisin tehostettu rattijuoppovalvonta paljasti: puolet kiinnijääneistä ajoi huumepäissään
  9. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  10. Auton väri ei kiinnostakaan autonostajia paljon – mielessä ovat ihan muut ominaisuudet
  11. Etätyösuositus palaamassa oltuaan poissa vain päiviä – Ministeri: "Tartuntamäärien kasvu antaa aihetta arvioida etätöiden jatkamista"
  12. Nettivihaa vastaan voi nyt ottaa vakuutuksen – yläkoululaisille ilmaiseksi
  13. "Kyse on niin kutsutusta paloittelusurmasta" – poliisilta lisätietoa Helsingissä paljastuneesta epäillystä murhasta, josta vangittiin peräti 12 henkilöä
  14. Tällainen siitä nyt tuli: Kuvakavalkadi paljastaa upouuden Olympiastadionin uljaat piirteet erikoisine valolyhtyineen
  15. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  2. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  3. Etätyösuositus palaamassa oltuaan poissa vain päiviä – Ministeri: "Tartuntamäärien kasvu antaa aihetta arvioida etätöiden jatkamista"
  4. Vihtiläisen Theodor Koskenniemen olympiakullasta 100 vuotta – ennätysmäärä juoksi kilpaa Jokikunnalla
  5. DC3:lla voi jälleen lentää Nummelassa lauantaina – lentokenttä täyttää 80 vuotta
  6. Tällainen siitä nyt tuli: Kuvakavalkadi paljastaa upouuden Olympiastadionin uljaat piirteet erikoisine valolyhtyineen
  7. Liikenteen tehovalvonnassa jäi kiinni lukuisia rattijuoppoja, sekakäyttäjiä ja huumaantuneita
  8. Poliisin pysäyttämä ’’varas’’ olikin Hiidenrannan kauppias – Antti Raiski lupaa tarjota ilmoittajalle pullakahvit
  9. Vapaaehtoiset turvaavat jälleen lasten kouluteitä Vihdissäkin
  10. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  11. Katse välittää tunnetta ja ajatuksia – kymmeniä kasvokuvia näyttelyssä Vihdin pääkirjastossa
  12. Nettivihaa vastaan voi nyt ottaa vakuutuksen – yläkoululaisille ilmaiseksi
  13. Legendaarisen kahvila-ravintolan uusi yrittäjä on vihtiläinen Taina Peltola – Hiidenpirtti avautui sopivasti kesäksi
  14. ”Mustikat ovat kypsiä, ihanan isoja ja niin makeita” – Kauppa käy sosiaalisessa mediassa
  15. Pakollisten ajo- ja teoriatuntien vähentäminen heikensi tasoa – ajokokeeseen mennään entistä heppoisemmin taidoin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.