Karu kyselytulos: 25 prosenttia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvista yläkoululaisista kokee kotonaan fyysistä väkivaltaa

Kuvituskuva. Jari Kautto

toimitus

Yle kertoo seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien yläkoululaisten kiusaamis- ja väkivaltakokemuksista, joita on tarkasteltu tämän vuoden kouluterveyskyselyssä nyt ensimmäistä kertaa.

Tulosten mukaan peräti joka neljäs seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluva yläkoululainen kokee kotonaan fyysistä väkivaltaa ja noin 45 prosenttia myös henkistä väkivaltaa vanhempiensa tai muiden huoltapitävien aikuisten taholta.

Ylipäänsä kokemukset kiusaamisesta, seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta ovat heillä huomattavasti yleisempiä muihin nuoriin verrattuna. Esimerkiksi 23 prosenttia koki koulukiusaamista vähintään kerran viikossa, kun vastaava osuus muilla saman ikäisillä oli kuusi prosenttia.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen katsoo tulosten kertovan yhteiskunnan epäonnistumisesta.

– Jos vanhemmat ovat osa kiusaamisprosessia, meillä on erittäin vakava asenneongelma perheissä ja tarvitaan todella napakkaa asennekasvatusta myös vanhemmille.

Pekkarisen mukaan ongelman ratkaisemiseksi tulisi lisätä ihmisten tietoisuutta vähemmistöihin kuuluvien tilanteesta, koska tieto yleensä vähentää syrjintää ja lisää toleranssia erilaisuutta kohtaan. Samoin asennekasvatuksen ja kiusaamisen ehkäisyn pitäisi alkaa jo varhaiskasvatuksessa.

– Itsemurha-alttius näiden lasten ja nuorten keskuudessa on suurempaa. Ihmisen yksi suurimpia perustarpeita on olla hyväksytty siinä yhteisössä, jossa hän elää. Jos ihmiseltä riistetään se tarve ja oikeus, sillä voi olla tosi dramaattisia vaikutuksia, Pekkarinen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. DC3:lla voi jälleen lentää Nummelassa lauantaina – lentokenttä täyttää 80 vuotta
  2. Ajoneuvotekniikkaa esitellään elokuussa Nummelan lentokentällä kerran viikossa – autonostalgia herkistää tiistaisin
  3. Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  4. Vihdissä ja Karkkilassa ei ole viime aikoina löytynyt uusia koronaan altistuneita
  5. Legendaarisen kahvila-ravintolan uusi yrittäjä on vihtiläinen Taina Peltola – Hiidenpirtti avautui sopivasti kesäksi
  6. "Aforismit sulavat musiikkiin" – Pilvi Huhta ja Minka Heino esiintyvät yhdessä Wuosisadan Livessä, joka on nyt siirretty syyskuulle
  7. Pääkirjoitus: Väkivaltaa ja kaahailua
  8. Liikenteen tehovalvonnassa jäi kiinni lukuisia rattijuoppoja, sekakäyttäjiä ja huumaantuneita
  9. "Ikä ei ole este unelmien toteutukselle" – suomenhevosen selässä Hangosta kohti pohjoista
  10. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  11. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  12. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  13. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  14. ”Mustikat ovat kypsiä, ihanan isoja ja niin makeita” – Kauppa käy sosiaalisessa mediassa
  15. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.