Vihdissäkin voi ilahduttaa ikäihmisiä joulupostilla

toimitus

Luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot järjestää jo seitsemännen kerran joulukorttitempauksen ilahduttaakseen ikäihmisiä eri puolilla Suomea. Joulukortteja voi kirjoittaa ja askarrella korttipajoissa tai tuoda keräyspisteisiin 18 paikkakunnalla 9. joulukuuta mennessä.

Joulumieltä ja joulunajan hyvää tahtoa on helppo välittää kirjoittamalla joulukortti itselle tuntemattomalle ikäihmiselle. Joulupostikampanjaan voi osallistua askartelemalla joulukortin itse tai kirjoittamalla joulutervehdyksen valmiiseen korttiin.

Kortin lähettäjäksi merkitään oman nimen lisäksi Siskot ja Simot, postimerkkiä ei tarvita.

Kortit voi tuoda keräyslaatikkoon, joka on Vihdin pääkirjastossa Nummelassa.

Siskot ja Simot toimittavat tervehdyksen paikkakunnan palvelutaloihin, hoivakoteihin tai kotihoidon piirissä oleville ikäihmisille.

Viime vuonna jaettiin ennätyksellisesti lähes 9000 joulukorttia ja nyt tavoitteena on saada kymppitonni rikki.

– Yhä useampi haluaa olla mukana välittämisen kansanliikkeessä kohtaamassa ja ilahduttamassa ikäihmisiä, iloitsee Siskojen ja Simojen perustaja ja toiminnanjohtaja Eero Väisänen tiedotteessa.

Hän toivottaa kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi hyvän joulumielen posteljooneiksi.

Joulukorttitempauksella Siskot ja Simot -yhteisö lievittää osaltaan ikäihmisten yksinäisyyden kokemusta välittämällä merkityksellisiä, pieniä joulutervehdyksiä ihmiseltä toiselle ihmiselle. Kampanjalla yhteisö haluaa myös tarjota matalan kynnyksen mahdollisuuden osallistua pop up -vapaaehtoistoimintaan.

Yhteisö on perustettu Järvenpäässä vuonna 2013.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vihdissä ja Karkkilassa ei ole viime aikoina löytynyt uusia koronaan altistuneita
  2. Liikenteen tehovalvonnassa jäi kiinni lukuisia rattijuoppoja, sekakäyttäjiä ja huumaantuneita
  3. Katse välittää tunnetta ja ajatuksia – kymmeniä kasvokuvia näyttelyssä Vihdin pääkirjastossa
  4. Vapaaehtoiset turvaavat jälleen lasten kouluteitä Vihdissäkin
  5. Vihtiläisen Theodor Koskenniemen olympiakullasta 100 vuotta – ennätysmäärä juoksi kilpaa Jokikunnalla
  6. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  7. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  8. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  9. Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä koulujen lähellä lähiviikkoina
  10. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  11. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  12. Länsi-Uudenmaan poliisin tehostettu rattijuoppovalvonta paljasti: puolet kiinnijääneistä ajoi huumepäissään
  13. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  14. Auton väri ei kiinnostakaan autonostajia paljon – mielessä ovat ihan muut ominaisuudet
  15. Etätyösuositus palaamassa oltuaan poissa vain päiviä – Ministeri: "Tartuntamäärien kasvu antaa aihetta arvioida etätöiden jatkamista"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  2. Vihdissä ja Karkkilassa ei ole viime aikoina löytynyt uusia koronaan altistuneita
  3. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  4. Liikenteen tehovalvonnassa jäi kiinni lukuisia rattijuoppoja, sekakäyttäjiä ja huumaantuneita
  5. DC3:lla voi jälleen lentää Nummelassa lauantaina – lentokenttä täyttää 80 vuotta
  6. Vihtiläisen Theodor Koskenniemen olympiakullasta 100 vuotta – ennätysmäärä juoksi kilpaa Jokikunnalla
  7. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  8. Tällainen siitä nyt tuli: Kuvakavalkadi paljastaa upouuden Olympiastadionin uljaat piirteet erikoisine valolyhtyineen
  9. Etätyösuositus palaamassa oltuaan poissa vain päiviä – Ministeri: "Tartuntamäärien kasvu antaa aihetta arvioida etätöiden jatkamista"
  10. Länsi-Uudenmaan poliisin tehostettu rattijuoppovalvonta paljasti: puolet kiinnijääneistä ajoi huumepäissään
  11. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  12. Vapaaehtoiset turvaavat jälleen lasten kouluteitä Vihdissäkin
  13. Katse välittää tunnetta ja ajatuksia – kymmeniä kasvokuvia näyttelyssä Vihdin pääkirjastossa
  14. Legendaarisen kahvila-ravintolan uusi yrittäjä on vihtiläinen Taina Peltola – Hiidenpirtti avautui sopivasti kesäksi
  15. Poliisin pysäyttämä ’’varas’’ olikin Hiidenrannan kauppias – Antti Raiski lupaa tarjota ilmoittajalle pullakahvit

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.